Erityistilanteita.

Tästä on pakko kirjoittaa kun raivo on vielä pinnassa. Mies sai viime viikolla puhelun Maxin koulun rehtorilta. Rehtori oli haukkunut pystyyn meidät vanhempina kun ei huolehdita meidän lapsesta ja sen sairaudesta tarpeeksi hyvin ja kehoittanut meitä muunmuassa hakeutumaan sairaalahoitoon vaikka viikoksi laittamaan Maxin sokeritasapaino kuntoon. O_o Näinhän se menee. Me ollaan tosiaan tässä kolmen viikon päästä neljä vuotta vaan turhaan kärvistelty kotona verensokereiden huidellessa vuoristorataa kun sen vaan niin helposti saisi sairaalassa asettumaan kohdilleen. Viikossa. Ilman muuta uhrataan oman lapsemme tulevaisuus ja elämä ihan vaan omaa huolimattomuuttamme.

"Näitä erikoistilanteita alkaa nyt olla vähän liikaa." "Nyt pitää selvittää tämä vastuu kysymys." Jep jep. Maxilla on erityisavustaja. Ei henkilökohtainen, mutta koko luokan. Kolmessa eri päiväkodissa on pärjännyt hyvin ilman minkäänlaista avustajaa myös silloin kun insuliini pistettiin kynällä. Ongelma on se, että pojan erityisavustajalla EI OLE AIKAA avustaa. (??!!??) Koska "erityistilanteita on liikaa". No eikö ne ole juurikin ne erityistilanteet joita varten se avustaja on sinne kouluun hommattu?! Näitä erityistilanteita koulussa on siis heidän mielestään korkeat sokerit. Joihin ollaan alusta asti selitetty syy ja ohjeet niiden hoitoon on olemassa ja hyvin selkeät. Oikeaa erityistilannetta ei ole ollut kertaakaan koska en ole kertaakaan joutunut hakemaan poikaa koulusta kesken kaiken kanyylin vaihtoon tms. Avustaja on saanut aina sokerit laskemaan ilman ongelmia. Napin painalluksella tai kahdella. Muutoin kouluarki sujuu diabeteksen kannalta niin, että Max mittaa itse sokerin ennen ateriaa ja tarvittaessa. Max annostelee pumpulla itse insuliinin ja avustajan tehtäväksi jää kertoa syötyjen hiilarien määrä ja katsoa vieressä, että Max painaa varmasti oikeat annokset menemään. Eli kovin montaa minuuttia ei päivässä tuohon itse hoitoon kulu. Tarkkailua tietenkin lisäksi mutta senkin hoitaa osittain opettaja.
Matala sokeri on tainnut olla ainoastaan yhden kerran ja koululla löytyy niidenkin hoitoon rautalankaohjeet ja varahiilarit löytyy repusta, pulpetista ja koulun keittiöstä. Lääkäri on ohjelmoinut pumpun annokset ja annosoppaan jota koulussa käyttävät. Pitkäaikaisverensokeri on hieman yli 7, eli erinomainen tuon ikäiselle lapselle. Koulun aloituksen jälkeen pumpun annostuksia on hiottu ainakin kolmeen otteeseen. Täysin oikeaa määrää vaan ei ole vielä löytynyt aamupäiville, iltapäivät sen sijaan sujuu jo erittäin hyvin. Mitä muuta me enää voidaan tehdä!?

Kerkesin jo olla niin onnellinen siitä, että meidän kohdalla koulumaailmaan siirtyminen on sujunut diabeteksen kannalta hyvin. Koulusta ei ole esimerkiksi kertaakaan soitettu ennen tätä ja ihmetelty sokereita tms. Avustajan ja opettajan kertoman mukaan kaikki on sujunut hyvin ja vihkoon merkatuissa arvoissa ja hiilareissa ym ei ole ollut mitään ihmeellistä. Vettä myllyyn taitaa heittää koulun uusi vastavalmistunut terveydenhoitaja jolla on selkeästi vaan kirjatietoa tyypin 1 diabeteksesta. Ai että mä kiehun.
Tällä viikolla meillä on koululla aiheesta palaveri, saa nähdä kuinka moni henkilökunnasta tällä kertaa vaivautuu raahaan pe*seensä paikalle.

Böö!