Uusi yritys.

Miten se onkin niin vaikeaa palata tänne jaarittelemaan kaikkea tärkeetä ja turhaa..? Ihanaa kun jotkut jo kaipasivat. ♥

Taas tulee  s y n t t ä r i p ä i v i t y s .

Alex täyttää tänään klo:15:09 kuusi vuotta! Meidän melkein eskarilainen. Sunnuntaina jo juhlittiin, ja olikin oikein mukavat kemut vaikka ehkä hiukan liiankin porrastetusti tippui porukkaa. :) Kavereita ei paikalle päässyt kuin yksi, mutta onneksi serkku ja naapurin poika tuli pelastamaan. Hurjat baybladeleikit olikin sitten käynnissä melkein koko ajan. :)

Tarjolla oli Kinuskitäytteinen kermakakku, (barbapapa-aiheen Alex valitsi itse. Muru.), porkkanakakku ja gluteeniton tobleronekakku keksien ja pullan lisäksi.

Suolaisella puolella taasen halloumsalaattia, patonkia ja tuorejuustoa sekä taivaallisen hyvää sienisipulipiirakkaa joita olisikin pitänyt olla kaksi kun kaikki tykkäs, jopa ne jotka ei syö sieniä. :D

No mitäs sille Alexille sitten kuuluu. Hyvää vaan. Tai no riippuu näkökulmasta. :D Pellehän tuo on edelleen, vissiin syntymävika. Aina kuotoilemassa, ihan kun enonsa pienenä. Tuosta EI hyvää seuraa.

Pelleilystä huolimatta, hurjan viksu kaveri. On oppinut lukemaan ja laskemaan ihan itsekseen. Viettää tarhapäiviään eskaripuolella ja siellä tädit jaksaa hämmästellä pojan taitoja. :) Voi tulla jokseenkin tylsä eskarivuosi kun mussukka on jo kaiken kertaalleen tehnyt... Kotona tekee "omia läksyjä" joka päivä ihan omasta tahdostaan. Meillä on vino pino kaiken maailman opi itse- ja tehtävä-kirjoja joita täyttelee kynä sauhuten. :) Myös kaikki logica pelit ja tehtävät on pojan mieleen. Näitä tehdessään ei edes uskoisi, että on se sama mies joka ei osaa istua ruokapöydässä paikallaan ja syödä kauniisti, ei osaa rauhoittua päiväkodin nukkarissa, raivoaa sillä sekunnilla jos sukka on väärin jalassa jne.

Äidiltä on päässyt vähän unohtumaan neuvolan varaaminen, joten mittoja poikasesta ei vielä ole. Kasvanut se on kyllä tosi paljon, melkein jo veljensä pituinen. :)

Sellasta Alexille. Yritän nyt vähän aktiivisemmin tätä paluuta tällä kertaa. :)

Pikkuhiljaa

ehkä palailen. Sen kummempia avaamatta miksi äkillinen blogikuolema. Hankala alkutalvi, kaikenkaikkiaan.

Aloitellaan helpoimmalla, murujen kuulumisilla, isoin ensin. :)

Max täytti eilen  k a h d e k s a n  vuotta, ihan käsittämätöntä, että mulla on niin "vanha" lapsi! Ekaluokkalainen, fiksu sellainen. Koulussa menee tosi hyvin, on erittäin oppivainen ja ahkera. Opettaja on oikein tyytyväinen koulumenestykseen ja niin tietty mekin. On muistanut myös käyttäytyä kauniisti, noudattaa sääntöjä, osaa olla ryhmässä eikä kiusaa muita tms. Ylpeä Äiti! Ystäviäkin on vihdoin löytynyt. Kolme uutta kaveria halusi kutsua synttäreilleen, jee!

Diabeteksen kanssa on tilanne tasaantunut. Ei suurempia ongelmia. Vaikka se syksy oli jotain ihan järkyttävää, oli viime poli reissulla HbA1 silti edelleen hyvä, reilu 7. Ja vaikka koulussa on eletty pyhällä hengellä niin painokin oli noussut 200g ja pituutta venytty 2cm, eli oikein hyvin. :) Vuosikokeissa käytiin ja tuloksia odotellaan. Luulen kyllä, että kaikki oli ok koska vielä ei ole kuulunut mitään takaisinpäin.

Eilen vietettiin kuulema parhaita  s y n t t ä r e i t ä  ikinä. Koko päivän talossa lappasikin porukkaa, mukavasti porrastettuna eli myös Äidin mielestä oikein onnistunut päivä.

Tarjolla oli minttusuklaakakku (tottahan se aihe piti olla ängri böördsistä), vadelmarahkakääretorttua, puolukkapiirakkaa, vaahtokarkkisuklaata, dipattavia ja dippiä ja jauhelihapizzaa. Lisäksi kaikki jouluna tulleet suklaat sun muut oli hävitettävänä, kätevää. :)

Jatketaan Alexilla tai Rusinalla joku toinen päivä,  m u k a v a a  sunnuntaita!

Valoa.

P i k k u j o u l u terveiset jouluvalojen merkeissä.

Näitä tarvitset:

1. Seuraa ja ämpärin tai korin metsäretkelle.

 2. Valmistaudu keräämään kävyt itse

koska seuralaisillasi on parempaa tekemistä.

3. Jätä koira sittenkin kotiin, jos se on käpyjä syövää sorttia

4. Kuivata kunnolla ja

5. Maalaa spraymaalilla muutamaan kertaan

6. Sommittele purkkiin tai muuhun vastaavaan

vanhojen kaapista löytyvien valojen kera

Maanantaita!

Ensimmäinen jouluun hurahdus löytyi s-marketista!

Myllynparas saa vähän auttaa kun päästään leipomaan. :)

Täällä on alkanut projekti.

Sellainen projekti, että siivotaan kaapit ja laatikot.

Huone kerrallaan, turhat pois.

Välillä oon niin intoa täynnä tästä ja välillä taas ei huvittais yhtään.

Tai huvittais mutta ei jaksais.

Tähän mennessä mitään ylimääräistä ei löydy

Maxin huoneesta, takkahuoneesta ja vessoista.

Jäljellä siis

makkari

vaatehuone

Alexin huone

kodinhoitohuone

olkkari

keittiö

eteinen

varasto

autotalli

Samalla ois tarkotus tehdä myös perusteellista siivousta.

Tällä kertaa ylimääräiset saa päätyä kirppikselle,

voisin kuvitella, että yks pöydällinen ainakin kertyy sälää.

Jospa joulukuun alussa olis valmista ja voisi varata pöydän.

K i v a a   u u t t a   v i i k k o a !   

Talviteloilla.

Piha nimittäin.

Kerrankin on lasten rojut kerätty ajoissa pois

ja polkupyörät viety huollon jälkeen autotalliin.

(Älkää huomioiko kuvassa näkyvää kottikärryä. ;) )

Tässäpä onkin oiva tilaisuus vilauttaa mitä kaikkea tuo

takapiha saikaan kesän aikana kokea.

Nyt:

Viime syksynä:

Neliöitä tuli pihalle lisää ainakin 150

kun hökkeli ja kaatopaikkakatos purettiin ja hävitettiin.

Kaatiksen aidan takaa.

Tässä vaiheessa roinaa, harkkoja ja p*skaa oli hävitetty jo reilu kasa.

Kaikesta saan kiittää tätä purkuintoista kaveria.

Minä en osallistunut edes ruohon kylvöön tällä kertaa. :)

Ensi vuonna jatketaan aidan pitkällä sivulla.

Nyt saa lumi tulla!

Täällä taas.

Jospa koittais palata blogilandiaan päivittelemällä kuulumisia. Joko tää loppuu alkuunsa tai sitten seuraa romaani.

Aloitellaan työjutuilla. Kiirettä on pitänyt ja marraskuu on ollut täynnä kaikkea vähän erilaista. On ollut paljon  koulutuksia ja sain työkaverini kanssa kunnian tehdä mallit meidän ketjun uusiin mainosjulisteisiin, huih mikä vastuu ja jännitys. Molemmat tehtiin kahdet hiukset, suunniteltiin meikki ja vaatteet yhdessä. Pelottavinta oli se itse hiusten teko, väri ja leikkaus, idea. Oli pakko onnistua täydellisesti! Lähes tyytyväinen olin lopputuloksiin ja itseasiassa kuvauksissa hämmästelinkin sitä kuinka hyvältä MUN tekemät hiukset nayttikään. :D Itse kuvaukset oli paikallisessa sisustusliikkeessä, Vivantessa, tai sen kupeessa olevassa hotellihuoneistossa. Mahti puitteet. Kuvaukset meni ihan nappiin, mallit, joista yksikään ei ollut ennen mallintöitä tehnyt, oli aivan loistavia. Itselle ainakin jäi tunne, että saatiin todella hyviä kuvia, ja taisi ne meidän isot pomotkin olla ihan tyytyväisiä. Uskomattomat kehut ainakin saatiin illalla. *Ylpeä!*

Itse yritin välissä ottaa kuvia kulisseista, tässä vähän tunnelmia:

Terveys. Niih.. Pojat on molemmat olleet pikku räkiksissä. Ensin Max ja sitten Alex. Ei mitään suurta, ei edes kuumetta. Onneksi. Maxin DB hommelit on tasaantuneet, ei suurta draamaa tuon sairaalareissun jälkeen.

Itsellä kesti se selkäkipu pahana noin puolitoista kuukautta. Loppui siihen kun lopetin annettujen jumppaliikkeiden tekemisen ja nappien napsimisen. (?) Toissa viikonloppuna kyllä niksautin sen uudestaan kun olin talkoissa kaverin luona ja viimeviikonloppuinen lätkämatsissa istuminenkaan ei kyllä hyvää tehnyt. Kipuilee siis edelleen, ei vaan niin pahasti tällä kertaa. Jäykkyys ahdistaa, on inhottavaa kun ei voi liikkua normaalisti. Ei voi tehdä oikein mitään normaalisti kun aina se kipu jäytää tuolla jossain ja oikea puoli lantiosta on jumissa.

Räkäset ja selkävammaset onkin viettäneet aikaa olkkarin lattialla: :D

Koti. Ei mitään uutta. Ei mitään kivaa sisustusrintamalla. Ei jaksa, ei raaski, ei innosta. Just ja just pysyy kämppä kasassa ja siitä saa kiittää vaan mun arkivapaita.

Poikien lelut sain siivottua kertaalleen. Reipas läjä lähteekin tällä kertaa Afrikkaan asti kiertoon.

Joulu. En tajua miten ihmiset voi nyt jo vouhottaa niin täysillä joulusta. Koristella kotia jne. Oon ihan kade kun fiilis on hukassa. Meillä ei ole vielä edes laitettu talvivaloja. Vaikka se on kyllä työn alla. Käpyjen maalailu oli vaan odotettua hankalampaa. :D Yhden ihanan idean bongasin netistä joulua varten, en tiedä vielä jaksanko itse ommella vai tilaanko "kaverilta". :) Vitsit musta on tullut tylsä!!

En edes tiedä missä vietetään joulua, kenen kanssa eikä yhtäkään lahjaakaan ei ole vielä hankittu. No onneks on reilu kuukausi aikaa.

Menot. Uskomatonta, mutta meillä on joka ikinen viikonloppu buukattu uuteenvuoteen asti. Ei toki pe-su mutta menoja piisaa. Mulla on jopa kolmet pikkujoulut, just mietin, että onpas mulla paljon kavereita! :) Sitten on illanistujaisia ja tuparit. Pojilla yhden viikonlopun mittainen leiri mummilassa! Uutenavuotena olen kutsunut porukkaa meille, kun mökkeilemään ei jengillä enää päästy. Sitten on se jouluaatto siinä välissä. :) Ei kyllä haittaa ollenkaan tällänen putki, koko syksy on ollut aika tylsä ja masentava.

Mekko. Olen tilannut kaverilta the mekon talven menoja varten! Jee! Mustan perus kellomekon. Olkaimeton ja helma pienellä nostolla. Sitä voi sitten tilanteen mukaan asustella. Ensimmäisiin pikkujouluihin tulee vyötärölle punainen leveä silkkinauha ja hiuksiin oma tekemä nappi"kukkanen". Ei malttais odottaa mekon valmistumista! :)))

Oiskohan sitä enää muuta mainitsemisen arvoista? Ei kai. Kiitos sille joka jaksoi näin kauas lukea. :)

Tänään me kotoillaan Alexin kanssa ja iltapäivällä on Maxin koululla vanhempainvartti. Tuskimpa taas vartti riittää. MuAhhaa. Nyt me lähdetään tuonne aurinkoon lenkille, aivan ihana ilma. :)

Sairaalassa taas.

Jälleen jatketaan sairauslinjalla. Voisin muuttaa blogin nimeksi vaikka että OLLAAN SAIRAITA TÄÄLLÄ. Vieläkin muuten naurattaa kun mietin sitä auto matkaa, jolla Alex ton alkuperäisotsikon mustalaisittain tokaisi. :DDD Autossa  o l i  pimeää. :)

Vietettiin viikonloppua kavereiden luona yökylässä. Meitä oli kokoontunut sinne täysi talollinen, 8 aikuista ja 9 lasta. Yllättävän hulinatonta meininkiä vaikka toisin luulin. :) Ilta sujui mukavasti, mutta alkuyöstä piti tietty hiukan draamaakin olla, koskas nyt ei olisi..

Aamulla kun heräiltiin ei Max huolinut ollenkaan aamupalaa. "Emmä tiijä" oli vastaus kaikkeen. Annoin pojan vaan olla kun sokeritkin oli suht ok, ehkä vähän korkeat. Meillä on kaksi kertaa viimeisen kuun aikana ollut sellainen tilanne, että ihan yhtäkkiä Max on voinut huonosti, se on kestänyt tunnin, poika on oksentanut pari kertaa ja sen jälkeen ollut aivan kunnossa ja syönyt hyvällä ruokahalulla. Kukaan muu ei ole kummallakaan kertaa sairastunut oksutautiin. Epäilin, että taas olis tälläinen tilanne päällä.

No tiettyhän poika alkoi sitten oksettamaan. Oksenteli muutaman kerran mutta sitten piristyi. Söi aamistakin. Oltiin jo suunnittelemassa shoppailu reissua, kunnes aamupalat tuli syliin. Just joo, poika suihkuun ja kotiin. Kiva, että taas vaihtelun vuoksi tartutettiin sata ihmistä kerralla.

Automatka oli kauhea. Yhdessä vaiheessa Max voi niin huonosti, että silmät vaan pyöri päässä. Ei ollut enää tässä maailmassa. Säikähdettiin tietty kauheasti ja äkkiä pysähdyttiin mittaamaan verensokeri. Onko se nyt sitten mennyt liian alas. No ei ollut, edelleen korkea. ??? Epäilys, ettei tämä olekkaan vatsatautia vahvistui. Kunnes, juuri kun olimme lähes kotona ja ajateltiin käydä vuokraamassa leffa niin alkoi pikkuveli muuttua huonovointisen näköiseksi ja pitihän senkin pussiin yökätä. Juuri mitään ei kuitenkaan tullut. Ei siis leffaa, kotiin vaan äkkiä.

Kotona molemmat pojat vuoratulle sohvalle koomailemaan. Alex virkistyi, Max oli tosi huonona. Oksenti ulos ne vähäisetkin siemaisut mehua jota pakotin sen juomaan. Pelkäsin matalia. Mitattiin ketoaineet kotiin tullessa, 4,6. Sokerit 11. Soitto lastenkilikalle ja db-osastolle, nyt ei tajua. Siellä antoivat kotihoito-ohjeet ja päätettiin vielä hetki kokeilla. Tykitettiin poikaan inskaa vaikka takaraivossa pelottikin se, että jos tää nyt on sitä vatsatautia niin kohta ollaan sairaalassa joka tapauksessa. Juotin pojalle limua ja annettiin taas insuliinia reilusti. Ja kaikki tuli ulos. Uusi kanyyli, uudet mittaukset ja sairaalaan. Sokeri 11 (vaan?!) ja ketot 5, mitä hittoa

Onnea on asua sairaalan naapurissa.

Lastenklinikalta oli jo soitettu sairaalaan eli tiesivät odottaa meitä. Tällä kertaa ei omaa huonetta herunut vaan jouduttiin käytävälle verhottuun koppiin pultsareiden ja kuolemaa tekevien ihmisten keskelle. Yritin pitää verhoja mahdollisimman kiinni ettei poika näkisi ihan kaikkea mikä siellä käytävällä mun silmiini osui. Yritin jutella sille joulusta ja kaikesta mahdollisesta ettei se kuulisi kaikke sitä kärsimystä. Ihan kamalaa.

Maxin olo tasaantui. Oli kyllä ihan naatti, muttei enää sekava ja todella huonovointinen. Kopissä kävi hoitajia ja lääkäri vähän väliä kyselemässä kaikkea, mutta mitään hoitoa ei saatu. Verikokeet otettiin Maxilta käsitaipeesta ja vaikka itketti, oli muru niin reipas. Ei riuhtonut kättää irti vaan reippaasti antoi putkiloiden täyttyä. Sitten odoteltiin tuloksia.

Kyllä, happomyrkytys oli taas ja poika kuivunut. Lastenosasto kutsui. Max oli kuitenkin edelleen parempivointinen, halusi jopa syödä. Osastolla saikin kroisantin ja maitoa jotka söi hyvällä ruokahalulla, "äiti, ei enää okseta". Mitattiin taas ja sokerit oli 7 ja ketot 3,9. Jee!

Osastolle oli hälytetty jo eläkkeellä oleva lastenlääkäri jolla oli pitkä tausta myös diabeetikoiden hoidosta. Mahti pappa. Taas tutkittiin ja mietittiin ja mä olin jo varma, että oksennustaudin saa unohtaa. Lääkärikin alkoi olla samaa mieltä.

Näillä näkymin Maxin flunssa ja kolmatta päivää vetelevä kanyyli oli syynä tähän myrkytystilaan. Vaikka sokerit ei kertaakaan olleet katossa, niin jotenkin tämä yhdistelmä aiheutti tilanteen. Mysteeriksi jäi koska mitään loogista syytä ei löytynyt. Lääkäri oli niin tyytyväinen meidän viime viikkoonkin, sekun oli siis todella hyvä.

Lääkäri meinasi, että jäädään yöksi osastolle. Mutta koska tilanne oli kohentunut niin paljon, ruinasin kotiinpääsyä. Sovittiin sitten, että seitsemältä oletaan viimeiset labrat ja jos niiden tulokset on hyvät, päästään kotiin. Max katsoi elokuvaa ja sen aikana piti saada litra appelsiinimehuosmosal seosta juotua kun kanyylia ei onnistuttu laittamaan käteen. Sitäkin piti yrittää seitsemän kertaa, ihan hirveää. Tässäkin tilanteessa Max oli ihan äärimmäisen rohkea. Istui vaan kädet nyrkissä kun lääkäri tökki neulalla käteen. Kyseli vaan "menikö se jo, menikö se jo". Istuin pojan takana ja tunsin kuinka sen sydän vaan jyskytti tuhatta ja sataa. Itku pääsi vasta kun yritykset oli takana.

Isi ja (täysin voimissaan oleva) Alex tuli meidän seuraksi. Odoteltiin ja juotiin mehua. Otettiin viimeiset mittaukset. Sokerit 22 ja keto 0,9. Huippua! Noin korkea sokeri kun oli vaan riittämättömästä insuliinista mehuun verratuna johtuva. Kello löi seitsemän ja tällä kertaa verikokeet otettiin onneksi vaan sormen päästä.

Tulokset tuli yllättävän nopeasti ja lääkäri kävi vielä juttelemassa. Tilanne oli parantunut huimasti ja saatiin lähteä kotiin!

En voi kun ihmetellä sitä, miten rohkea tuo mun lapsi on. Miten se kestää kaiken sen pskn jota on esim tänäkin syksynä joutunut kokemaan. Kyllä se kysyi multa, että miksi mulle käy aina tämmöstä. :´( En tiedä, en todellakaan tiedä. Mun puolesta voisi jo alkaa vähän pidempi jakso jolloin pojan ei tarvitsisi kärsiä mitään ylimääräistä. Alkaa Äitikin olla taas rajoilla ton kestämisen suhteen. Pakko vaan jäädyttää tunteet ja mennä eteenpäin. Vaikka kuinka sattuis sydämeen ja tekis mieli vaan itkeä ja olla katkera.

Palaveri.

Kiitos kaikille jotka edellistä viestiä kommentoivat. ♥

Koululla käyty. Tilanne oli alussa kuin olisi teuraaksi joutunut. "Kerros meille nyt tästä Maxin sokeritasapainosta." ÖÖÖ, joo. Siis alusta asti kaikki vai? (Kun nehän siis tietää jo koko systeemin.) Siinä sitten änkytin miten asiat on, suppealla faktatiedolla höystettynä.

Paikalla oli Maxin ope, erityisavustaja, terveydenhoitaja ja rehtori. Päälimmäisin ongelma oli se, että ope on verranut liikaa Maxin diabetesta sukulaispoikansa diabetekseen. On pelännyt, että Max ehtii mennä koulupäivän aikana hapoille eli ketoaineet nousta. Kun sukulaispoikakin menee herkästi. Niin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa meneekö Max. Ja muutaman kerran tämän kokeneena voidaan todeta, että Maxilla kestää useampi tunti ennen kuin ketoaineet alkavat nousemaan. Ja koska insuliini on tähän asti AINA laskenut verensokerin koulussa, ei tälläistä vaaraa ole ollenkaan. Ymmärrän, että tää on jo sitä laajentavaa tietoa taudista tavikselle, mutta harmittaa se, että vaikka ollaan alusta asti nämä faktat kerrottu ja asiasta on mustaa valkoisella ei koululla siltikään uskota. Kertasin siis vielä koko homman kaikille, toivottavasti meni jakeluun. Sovittiin myös, että aamupalan ja lounaan välinen mittaus jätetään pois, se kun sotkee ajatuksia näköjään liikaa kun tulos on aina korkea.

No. Nämä korkeat sokerit on nyt sitten aiheuttaneet sen, että kyseiset ihmiset on alkaneet kaivelemaan vastuupuolen lakiasioita. Ja löydöshän oli se, ettei ope eikä avustaja sen kummemmin edes saisi annostella pojalle insuliinia. :-O Ei vaikka on ohjeet ja lääkäriltä paperit ja hänen ohjelmoiva insuliinipumppu ja kaikki. "LAIN mukaan meidän ei tarvitse ottaa tätä vastuuta." Mitä vanhempi voi tehdä tässä vaiheessa! Jäisin kuulkaas mieluusti kotiin ja olisin koulussa paikalla aina tarvittaessa. Harmi vaan kun ei toi lottovoitto oo ihan osunut kohdalle. Siinä sitten surkuttelun jälkeen kysyin, että kukas sitä pumppua näppäilee? No Maxhan se. Ongelma ratkaistu. Avustaja tekee sen mitä on tehnyt tähänkin asti, katsoo vierestä, että kaikki menee oikein... *Huokaus*

Sitten me väännettiin taas ruokailusta. Niin kuin joka ikinen kerta kun "hoitopaikka" vaihtuu. *Tupla huokaus* Mulla on nirso lapsi joo-o, ja se ei taivu. Se ei syö sitä puuroa vaikka tapahtuis mitä. "Mutta kun meillä on koulussa nämä säännöt joita jokaisen on noudatettava," Ymmärrän. Mutta suodaan nyt kuitenkin vähän erityiskohtelua sairaalle lapselle. Syököön leipää jos puuro ei maistu. Tuskin kukaan haluaisi vaihtaa paikkaa. Tärkeintä on, että poika syö ja kasvaa, ja verensokeri ei pääse liian alas. Jättäkää se ruokavalion monipuolisuuden hoito meille kotiin. (Varsinkin kun nykypäivänä se jopa syö ihan monipuolisesti kotona.) Mutta ei. Kukaan ei ole ikinä uskonut, että väsytystaktiikka ei tässä tapauksessa toimi. Ja kun on toi sairaus, on vaan PAKKO joustaa.

Keskenhän kaikki tietty jäi, ei mikään aika ikinä riitä näissä palavereissa. Tuosta ruokailu asiasta haluan edelleen vielä keskustella. Onneksi ope on sitä mieltä, että hän ei ketään ruokalassa itketä. Vaan paljon se auttaa kun vieraskorea lapsi itkee sitten yöllä kotona...

Terveydenhoitaja oli juuri sellainen kun olin kuvitellutkin. Vastavalmistunut ja niin tärkee että. Yritti siinä esittää jotain tietävänsä ja joo, on sillä tiedossa mikä on diabetes1. Annoin meidän diabeteshoitajan numeron ja oikein toivon, että se sille soittaa. Sanoin, että saavat ihan vapaasti keskustella keskenään meidän asioista. Hoitajalle soitin kanssa ja sanoin, että saa ihan vapaasti kertoa sitten miten meillä menee. Lupasi ehdottaa myös jotakin kurssia th:lle. :D Se oiskin hyvä. Prkl.

Rehtori taas niin ihanan tietämätön kaikesta. Sillä oli ne omat mielipiteensä ja en edes jaksanut alkaa jauhamaan vastaan mistään kun näin, että opettajakin pyöritteli silmiään muutaman kerran.

Avustaja sen sijaan oli aika hiljaa niinkuin aina, selvisi, että sillä onkin kaksi luokkaa joita avustaa. Ja että Maxin luokassa on useampikin avustettava. Eli ajanpuute on ihan todellista. :( Kurjaa, että sillä on liian suuri työtaakka ja vastuu (vaikkei siis näköjään sitä vastuuta olekkaan). Ihanan pieni muuten tää kaupunki taas vaihteeksi. Siellähän se istui meidän liikevastaavan asiakkaan eilen. :D Ja on ihan vakio asiakas.

Tämmönen tilanne katsaus. Vaahdotessa ei varmasti kovin järkevää tekstiä tule. :)

Ps: Tehtiin viime viikonloppuna pumppuun yksi muutos. Poika saa yhden tunnin aikana vuorokaudessa 0,05 yksikköä enemmän insuliinia kuin ennen. Tämä on aiheuttanut sen, että tasapaino on muuttunut hurjasti, verensokeri on pysynyt tosi hyvänä, vaikka ehkä hiukan liikaa matalia iltaisin. Niin pienestä se on siis kiinni. Katsellaan kauanko onni kestää, päälle pukkaava flunssa luultavasti tuhoaa taas kaiken.

Erityistilanteita.

Tästä on pakko kirjoittaa kun raivo on vielä pinnassa. Mies sai viime viikolla puhelun Maxin koulun rehtorilta. Rehtori oli haukkunut pystyyn meidät vanhempina kun ei huolehdita meidän lapsesta ja sen sairaudesta tarpeeksi hyvin ja kehoittanut meitä muunmuassa hakeutumaan sairaalahoitoon vaikka viikoksi laittamaan Maxin sokeritasapaino kuntoon. O_o Näinhän se menee. Me ollaan tosiaan tässä kolmen viikon päästä neljä vuotta vaan turhaan kärvistelty kotona verensokereiden huidellessa vuoristorataa kun sen vaan niin helposti saisi sairaalassa asettumaan kohdilleen. Viikossa. Ilman muuta uhrataan oman lapsemme tulevaisuus ja elämä ihan vaan omaa huolimattomuuttamme.

"Näitä erikoistilanteita alkaa nyt olla vähän liikaa." "Nyt pitää selvittää tämä vastuu kysymys." Jep jep. Maxilla on erityisavustaja. Ei henkilökohtainen, mutta koko luokan. Kolmessa eri päiväkodissa on pärjännyt hyvin ilman minkäänlaista avustajaa myös silloin kun insuliini pistettiin kynällä. Ongelma on se, että pojan erityisavustajalla EI OLE AIKAA avustaa. (??!!??) Koska "erityistilanteita on liikaa". No eikö ne ole juurikin ne erityistilanteet joita varten se avustaja on sinne kouluun hommattu?! Näitä erityistilanteita koulussa on siis heidän mielestään korkeat sokerit. Joihin ollaan alusta asti selitetty syy ja ohjeet niiden hoitoon on olemassa ja hyvin selkeät. Oikeaa erityistilannetta ei ole ollut kertaakaan koska en ole kertaakaan joutunut hakemaan poikaa koulusta kesken kaiken kanyylin vaihtoon tms. Avustaja on saanut aina sokerit laskemaan ilman ongelmia. Napin painalluksella tai kahdella. Muutoin kouluarki sujuu diabeteksen kannalta niin, että Max mittaa itse sokerin ennen ateriaa ja tarvittaessa. Max annostelee pumpulla itse insuliinin ja avustajan tehtäväksi jää kertoa syötyjen hiilarien määrä ja katsoa vieressä, että Max painaa varmasti oikeat annokset menemään. Eli kovin montaa minuuttia ei päivässä tuohon itse hoitoon kulu. Tarkkailua tietenkin lisäksi mutta senkin hoitaa osittain opettaja.
Matala sokeri on tainnut olla ainoastaan yhden kerran ja koululla löytyy niidenkin hoitoon rautalankaohjeet ja varahiilarit löytyy repusta, pulpetista ja koulun keittiöstä. Lääkäri on ohjelmoinut pumpun annokset ja annosoppaan jota koulussa käyttävät. Pitkäaikaisverensokeri on hieman yli 7, eli erinomainen tuon ikäiselle lapselle. Koulun aloituksen jälkeen pumpun annostuksia on hiottu ainakin kolmeen otteeseen. Täysin oikeaa määrää vaan ei ole vielä löytynyt aamupäiville, iltapäivät sen sijaan sujuu jo erittäin hyvin. Mitä muuta me enää voidaan tehdä!?

Kerkesin jo olla niin onnellinen siitä, että meidän kohdalla koulumaailmaan siirtyminen on sujunut diabeteksen kannalta hyvin. Koulusta ei ole esimerkiksi kertaakaan soitettu ennen tätä ja ihmetelty sokereita tms. Avustajan ja opettajan kertoman mukaan kaikki on sujunut hyvin ja vihkoon merkatuissa arvoissa ja hiilareissa ym ei ole ollut mitään ihmeellistä. Vettä myllyyn taitaa heittää koulun uusi vastavalmistunut terveydenhoitaja jolla on selkeästi vaan kirjatietoa tyypin 1 diabeteksesta. Ai että mä kiehun.
Tällä viikolla meillä on koululla aiheesta palaveri, saa nähdä kuinka moni henkilökunnasta tällä kertaa vaivautuu raahaan pe*seensä paikalle.

Böö!

Jatkoa..

Pitäsköhän ihan laittaa blogi hyllylle. Tuntuu ettei saa tänne mitään aikaiseksi. Ei saa kyllä muutenkaan. Näkisitte mikä kaaos esim täällä kotona on. Pyykkihuolto on ainoa mikä pelaa. Mutta ne paritetut sukat on edelleen kopassa olohuoneen sohvalla... Kun jostain saisin nyt energiaa ja liikeradat kuntoon niin ehkä sitten. Paitsi samalla kun en kykene mihinkään on myös evvk fiilis. Kun ei kukaan muukaan täällä niin miksi hitossa minäkään. Missähän vaiheessa menis yli jos antais vaan kaiken olla?

Syyslomasta on näin ollen tulossa siivousloma, kuinka ihanaa! No eipä paljon haittaa kun fleguilun takia mitään reissuakaan ei ole suunniteltu vaikka Mies sai sekin muutaman päivän vapaata. Ollaan sit kaikki yhes koos keskenämme tääl kaatiksella. Aurinkoista ja mieltä ylentävää. Jes.

Tähän on tultu.

No ei vaan sentään.

Kuva on siltä ajalta kun makkaria uudistettiin.

Siitäkään en ole jaksanut kertoa. :/

Toi selkä kiukkuaaa edelleen. Naprapaatti sai kyllä nikamalukon auki, mutta urheiluhierojaa tarvitaan avaamaan lihaskramppi joka on ison selkäfileen alla olevassa lihaksessa. Eli ei siis auta vaikka pakottaisin Miehen möyhimään selkää. Eikä onneks paljoo v*tuta se, että sain ajan vasta lauantaille. Kärvistellään siis edelleen.

Oli ihan kauhea pettymys sillon tiistaina kun kävin niksauttajalla kun selkä ei tullutkaan kuntoon. Olen niiiiiiin kyllästynyt tähän. Ja kohta varmaan jonkun syöttöporsaan kokoinen kun jos on mahdollista, en liiku millimetriäkän. Vaakataso on paras asento. Sen takia jää ihan perusaskareet ja sen myötä vähäinenkin liikkuminen kokonaan. Lenkkeilystä ym nyt puhumattakaan. Itku silmässä olen kyllä vetänyt edelleen työmatkat pyörällä, siihen en taivu, että maksaisin enemmän kun tienaan bussimatkoista tohon parin kilometrin päähän.

Sen verran päätin tänään aktivoutua, että leivon töihin perinteisesti lomapiirakkaa. Pitää niitäkin raukkoja vähän hyvitellä kun olen kiukutellut siellä kohta kolme viikkoa. Kuinka ne huokaiseekaan helpotuksesta kun valittaja jää 11 päiväksi pois töistä.

On muuten erityisen hyvä resepti, kokeilkaa:

Pohja:

2 munaa

2dl sokeria

2dl maitoa

1dl voisulaa

4dl jauhoja

2tl leivinjauhetta

Päälle marjoja tms.

Mitä kirpeämpiä, sen parempi.

Puolukoita, raparperia, punaviinimarjoja tms.

Tänään laitan raparperia, omppua ja kookoshiutaleita.

Näiden päälle riputellaan vielä murotaikina:

50g voita

1dl sokeria

1dl jauhoja

Uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

NAM

Edit.
Ohjeesta siis tulee pellillinen.