14. joulukuuta 2008

Alex


Ihana rakas poikani, kohta kolme vuotias, repii hermojani riekaileiksi joka ikinen päivä.

Heittää, hakkaa, huutaa, kiukuttelee, valittaa, kiusaa, pelleilee, inttää, uhoaa.

*Huooooookaus*

On siis aivan mahdoton.
Mikään ei tehoa. Käskyille ja kielloille nauraa päin naama eikä todellakaan tottele. Mikään kiristys ei auta koska lelut sun muut ovat pojalle yhdentekeviä. Jäähypenkillä istuu niin kauan kun täytyy, yleensä vielä hissukseen lauleskellen. Pois päästessään pyytää anteeksi jos käsken mutta tuskin enää muistaa mistä penkillä istuminen johtui vaikka kuinka selittäisin. Jäähyt eivät siis haittaa menoa ollenkaan.

Helisemässä ei olla ainoastaa me, myös tarhassa ukko on todella uhmakas. Ei voi osallistua esim edes aamupiiriin koska ei osaa käyttäytyä. Hoitotätiä säälitti kun pojalle tuskin jää yhtäkään kivaa hetkeä koko päivästä mieleen kun jatkuvasti pistää vastaan kaikessa ja pilaa kaiken yhteisen kivan.
Luulin, että uhmaikä tuli ja meni, mutta tarhan alun huuma taisikin vaan rauhoittaa tilanteen hetkeksi. Nyt kun kaikki uusi on jo niin arkea, muistaa taas kokeilla rajojaan.

Rankkaa, etten sanois. Harvinaista, että näinkin kauan olen saanut istua kirjoittelemassa ilman erotuomarina olemista. Maxillakin menee tosi usein hermot vaikka suht pitkäpinnanen kaveri onkin. Säälittää toinen kun jatkuvasti on joku rikkomassa leikkejä eikä suostu mihinkään yhteiseen kuin vahingossa hetkeksi.

Kuitenkin tänä aamuna sitten muru tuli meidän sänkyyn köllimään puoli kahdeksalta ja alkoi suukottelemaan. -Haluu suukottaa. -Ihana Äiti. Suukotteli ja kuiski mun korvaan, että -Mennään alakertaan. <3 Onneksi näitä ihania hetkiä on sentään joskus, niiden avulla jaksaa.


Tälleen se oli yks ilta nukahtanut:
(On ne ihania kun ne nukkuu)


Ei kommentteja: