15. joulukuuta 2008

Iik!


Me ollaan pumppujonossa!

Tänään oli siis poli.

Työpäivä oli mukavan lyhyt, yhdeltätoista lähdin hakemaan Maxia tarhasta. Bussilla köröteltiin ilmatteeksi rattaiden kustannuksella Lastenklinikalle.

Ensimmäisenä piti käydä verikokeissa. Tähän asti se on ollut ihan hirveää, Max on itkenyt ja huutanut ja tapellut vastaan kaikin voimin. Nyt kun kerrankin oltiin kahdestaan, niin juteltiin paljon asiasta ennen toimenpidettä ja pienen panikoinnin jälkeen mussu ojensi kätensä reippaasti eikä edes inahtanut kun tätskä pisti perhosen käsitaipeeseen. Hyvin pistikin kun kerralla onnistui, eikä jälkeä jäänyt. (Jo oli aikakin..) Monta testiä tekevät, mm kilpirauhas, keliakia ym juttuja. Sitten oman haiman toiminta, hb jne..

Labrojen jälkeen päästiinkin heti hoitajan luokse. Painoa oli tullut kokonaiset nolla grammaa ja pituutta 2,5cm. Jee se on kasvanut!!

Lääkärin ajan Max veteli lounasta rattaissa joka olikin erittäin hyvä ajoitus kun sain rauhassa jutella. Insuliini annokset muuttuivat tai itseasiassa koko hoitosysteemi. VIHDOINKIN. Lyhytvaikutteinen insuliini jää pois ja tilalle tulee pikaa. Se tarkoittaa sitä, että tarhassakin on alettava pistämään. Annostusta ruvetaan ajattelemaan toisella tavalla, eli puoli yksikköä kymmentä hiilaria kohti kun tähän asti annos on ollut poikkeuksia lukuunottamatta vakio. Jospa nyt vihdoinkin saataisiin pois päivien korkeat sokerit.

Loppumetreillä lekuri otti puheeksi pumpun. Ja sen verran hyvin perusteli kantansa, että nyt sitä odotellaan pääsyä opetukseen! Asiaa vielä tarkemmin itse tutkimatta kuulostaa todella hyvältä. Vaikka pistäminen ei meillä tällä hetkellä ole vaikeaa, on se kuitenkin mahtavaa jos pistokerrat jäävät kolmeen neljään viikossa. Ja sitten kaikki tarvikkeilla pelaaminen jää pois kun häkkyrä kulkee kokoajan pojan mukana. JÄNNÄÄ! Ensi kevään aikana on sitten kolmen vuorokauden sairaalajakso jossa opetellaan koko sakki pumppuhoito. Odotan innolla!

Matkalla

3 kommenttia:

Reija kirjoitti...

Mukavaa, että käynti sujui hyvin tällä kertaa!

Heini kirjoitti...

Kuulumisilla!

kiva kuulla, että oli hyvä käynti. ja että pääsette kokeilemaan pumppua.

Huomenna nähdään! =)

TIINA kirjoitti...

kivaa kun kävitte ja jätitte viestiä. :) <3