6. maaliskuuta 2009

Jea



Ei oo todellista. Siis ihan käsittämätöntä miten en ole ennen tajunnut näitä vuorotyön etuja. Aivan mahtavaa. Aamulla ei ole kiire mihinkään, saa rauhassa lojua sängyssä vaikka muksut heräis ennen kellon soittoa. Vien ne tarhaan aamikselle ja tulen kotiin. Täällä on niin hiljaista ja rauhallista, tänään jopa siistiäkin kun eilen siivoiltiin. Parit pyykit vaan odottelee viikkaamista (ja nekin taitaa jäädä miehelle ;) ). Keitin kahvit ennen lähtöä ja nyt aion vaan olla hetken ennen kun mulle tulee yksi leikkuuasiakas. Sen jälkeen yritän taikoa itsestäni ihmisen näköisen ja lähden keskustaan hoitamaan asioita. Mulla on aikaa hoitaa asioita! Virka-aikana. Kaikessa rauhassa! Ennen sai aina miettiä miten päin minkäkin neuvolan sun muun hoitais. Illaksi sitten töihin. Eikä kuitenkaan sielläkään tartte yötämyöten olla, vaan pääsee vielä ennen Alexin nukkuma aikaa kotiin. Ai vide olen kyllä niin tyytyväinen tähän elämänmuutokseen! Vaikea kuvitella, että mitä huonoa tästä voisi seurata. Varsinkin kun työkin maistuu. Olen päässyt järjestelijän unelmatyöpaikkaan. :D Saan tehdä hetkittäin työkseni sitä mitä teen vapaa-aikanakin. Niin mahtavaa! Mutta nyt peilin eteen, muksaa päivää kaikille! ♥

2 kommenttia:

LODE kirjoitti...

Nii-in. =)

Tosin tähänkin tottuu. Välillä on niin väsy, ettei jaksa mitään ennen iltavuoroa. Mut sitten voikin vaan olla. En vaihtaisi !

Kiva kuulla, et sul on parempi mieli ja kaikki kääntyikin hyväksi.

Wenla kirjoitti...

Täällä kans yks vuorotyöläinen.
Välillä sitä oon erittäin tyytyväinen siitä,että aine ei oo sama työaika, mutta välillä taas ottaa nuppiin ja kovin (kuten tänään perjantaina olla iltavuorossa =( )

Sun uusi työ kuulostaakin tosi mukavalta =) !

Hyvvää weekendiä !