18. kesäkuuta 2009

Huomenia.


Lapset tarhassa. Kerrankin raahauduin sinne ennen aamupalaa vaikka menen vasta iltavuoroon. Ihana rauhan aamu siis edessä ihan yksin kotona. ♥
Itseasiassa en mene heti töihin, vaan käyn ensin muutaman tunnin koulutuksessa. Meidän liikkeeseen tulee uusia tuotteita ja tää koskee niitä. Tosi kivaa, vähän vaihtelua normityöpäivään. Illaksi töihin ja sitten yksi hiustenleikkuu. Tää viikko on ollut hommia täynnä, pakko hyödyntää se, että kerrankin saa olla aamuvuorossa.
Maxilla menee hyvin. Sokerit on tasoittuneet aika kivasti. Pikkasen vielä ehkä joudutaan fiksaamaan annoksia mutta pääosin päivät menee hyvin. Ja viimeyönä oli ensimmäinen kerta kun ei herätetty juomaan vaikka verensokeri oli vain 5.4. Se oli selvästi oikea päätös, koska aamulla tulos oli 4.1. Ikinä ikinä ikinä viimeiseen puoleetoista vuoteen ei ole ollut noin hyviä arvoja yöllä ja aamulla. Eilen vaihdettiin taas kanyyli, hyvin meni. Ai että mä olen niin onnellinen kun tää sujuu niin loistavasti!!!
Juhannuskin olis vissiin huomenna. Ensimmäinen kerta kun meillä ei ole tiedossa mitään. Mökillekkään ei voida lähteä kun mulla on koko aamupäivä töitä, on sen verran pitkä matka. Jotain kivaa haluais tehdä, mutta jos koko helsinki on tyhjä, kaikki tutut mökeillä ym, sataa ja kaikki paikat on kiinni, niin eipäs ihan hirveen mukavalta kuullosta. Ei tää voi mennä näin, pakko jotain puuhaa on keksiä.
Aijuu, eilen mä sain tehtyä sen koulutushakemuksen loppuun. En vielä lähettänyt kun halusin tarkastaa sen ilman, että silmät on ristissä tietokone ruudun tuijotuksesta. Kohta mä taidan laittaa sen eteenpäin. Mutta ennen sitä käyn kahlaamassa muiden blogit läpi pitkästä aikaa. :)


7 kommenttia:

Ede@ kirjoitti...

Mukava kuulla,
että sen pumpun kans on mennyt hyvin:)

Toiv. keksitte jotakin kivaa Jussiksi<3

Jamelia

Anonyymi kirjoitti...

Kiva lukea, että teillä alkoi pumppuhoito hyvin. Antaa itsellekin rohkeutta miettiä sitä vaihtoehtoa. Meillä tosin ongelma taitaa olla liian matalat aamuarvot jo nyt kolmipistoshoidolla. Hyvää Juhannusta!

-Heini

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa kyllä kun pumpun kanssa onnistuu! Toivottavasti keksitte juhannukseksi puuhaa! :)

Suvi kirjoitti...

Hyvä kun Maxilla sujuu pumpun kanssa hyvin ♥

Me myös kovasti pähkäillään mitä tehtäis nyt juhannuksena.. Jos sais lapset hoitoon, mitä sit tehtäis? Tai jos ei saada? :D Vaikeeta.

Heini kirjoitti...

Meillä on kans ihan kotijuhannus eessä. Aattelin, että jos ei ihan karsee vesikeli ole, niin seurasaareen lähettäis, siellä on "lasten kokko" puol kasilta.. ois vähän jotain puuhaa. Mut jos vettä tulee taivaan täydeltä, niin ei ehkä sitten..

Arvaa vaan pääsinkö niitä laatikkoja hakemaan.. no en. Miehellä on päivystysviikko joten ei onnannu lähtö tammistoon. Harmitus. :/

Hieno homma että pumpun kanssa sujuu noin hienosti!!

Mites muuten, onko sulla vielä hiustenleikkuuaikoja ens vkolle? jos vaikka töiden jälkeen (eli neljän jälkeen) ti tai ke tulisin? pistän tekstaria.. :)

Sari kirjoitti...

OIkein ihanaa juhannusta sinne ja hyvä että pumpun kanssa menee hyvin jo =)

TIINA kirjoitti...

kiitos kaikille taas. :)

heini, mä olen niin tyytyväinen tähän pumppuun siirtymiseen ettei tosikaan. kaikki mun ennakkoluulot on kaikonneet. kanyylin vaihdot sujuu tosi hyvin, poikaa ei haittaa pätkääkään kantaa vekotinta, insuliinin laitto on superkätevää kaukosäätimellä jne. luulis että pumppu voisi just auttaa mataliin aamu sokereihein, sillä kun perus annokset saa määriteltyä 0,01 tarkkuudella. mikään asiantuntija en kyllä ole. :D toiv jollain tapaa helpottuu teilläkin arki!