29. kesäkuuta 2009

Sellainen on Puuhamaa.


Eilinen päivä kului Puuhamaassa. Oli todella mukava reissu. Kurkku on kyllä kipeä kun piti huutaa niin paljon kun koko ajan oli joku lapsista menossa väärään suuntaan. :D Maxin pumppu, ja kanyylinvaihtopäivä toivat myös omat haasteensa, mutta kaikki sujui toooosi hyvin! Uinnin ajaksi irroitettiin pumppu ja jätskistä huolimatta verensokerin hyvänä pitoon riitti pelkät vesileikit. Max sanoi itsekkin että "en mä tarvii kun riehun niin paljo." :)

Muutama kuvatus reissulta:








Tänään ei yhtä muksaa ole vielä ollut. Aamulla matkustettiin kuumassa bussissa vaihtelun vuoksi Lastenklinikalle. Ihme kyllä päästiin heti sisään vaikka oltiin tosi paljon ajoissa. Lekuri tutki tällä kertaa Maxin navan, ja leikkaus tuomio tuli kahden lääkärin päätöksestä. Reikä ommellaan umpeen. Kotiin tulee kirjeitse aika, joka sijoittuu johonkin syksylle. Hyvä tietenkin, että masu korjataan, mutta leikkaus on aina leikkaus. Ja tuo db tuo siihenkin omat ongelmansa...
Iltapäiväksi on onneksi luvassa kivaa. Ei mene tämä viimeinen vapaapäivä hukkaan. Lähdetään "naapurien" kanssa piknikille lähipuistoon. Sitä ennen ajattelin hetken grillata läskiä auringossa, kunhan vaan tuo meidän vastarannankiiski ensin nukahtaisi rattaisiinsa. :)

Kivaa päivää!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hienoja kuvia, näytti olleen hauska päivä! :) Onpa kiva, että tuon pumpun kanssa sujuu nuin hyvin..

Lensku kirjoitti...

Puuhamaa toimii varmaan parhaiten just sen ikäisille kuin teidän poitsut :) Mä luulen et meillä tytöt (kohta 8 & 6) alkaa olla jo vähän yli-ikäisiä ja Telma sit taas ali-ikäinen. Me suunnataan tänä kesänä ainakin Korkeasaareen ja Serenaan. Tosin Serenaan ei Telmaa viedä... Lintsi olisi tietty ihana, mutta 35€ rannekkeen hinta "hieman" kirpaisee...

Kivaa päivää teille!! :)

Reija kirjoitti...

Hah, me taas oltiin teitä edeltävänä päivänä siellä =o) Oli tosi lähellä että oltais törmätty!

Sari. kirjoitti...

Mahtoi olla hauska päivä! Lapsista oikein paistaa se tekemisen riemu ja ilo by kesä!

Wenla kirjoitti...

Varmasti ollut tosi kiva päivä Puuhamaassa <3 .
Aivan ihania kuvia !

Hieno juttu myös, että pumpun kanssa meni kans reissu hyvin.

Aurinkoista päivää !

TIINA kirjoitti...

kiitos kaikille kun luitte ja jätitte kommenttia, ne piristää aina! <3