1. kesäkuuta 2009

Viikonlopusta


Jospa kirjoittelisin hiukan kuulumisia pitkästä aikaa.

Viime viikonloppu oli mahtava. Niin kivaa ei ole oikeasti ollut piiiiitkään aikaan noin pitkää aikaa putkeen. :D Ihan parasta, että sai vaan olla huolettomana ja vastuuttomana. Ehti tehdä muutakin kun selviytyä päivästä.
Me vaan hengailtiin. Perjantaina käytiin keskustassa shoppailemassa hetki ja sitten syömässä. Viihdyttiin useampi tunti vaan höpötellen kaikesta. Rento paikkakin oli, sai rauhassa loikoilla sohvalla ilman kenkiä. :D
Lauantaina käytiin sukulaispojan lakkiaisissa, varmaankin ekat sukujuhlat joissa sai istuskella ja juoruta täysin rauhassa. Tää jopa ylitti itsensä. Vastasi ruotsiksi esitettyyn kysymykseen. Suomeksi kylläkin, mutta kuitenkin! Tiesin mistä puhuttiin. :D Ihmeiden aika ei ole ohi.
Tultiin kotiin ja lähdettiin bussilla keskustaan. Kuunneltiin hetki konserttia, syötiin ja käytiin terassilla. Meinattiin mennä leffaan, mutta päätettiinkin lähteä oman olkkarin lattialle piknikille. Ja jopa tehtiin se! Eväänä oli mansikoita ja kuoharia.
Se on tää arki jonka jalkoihin me ollaan jääty. Ja mun masentuneisuus on vielä edelleen lietsonut sitä kun kaikki tekeminen on jäänyt. Olenkin päättänyt reipastua, vaikka välillä tekeekin tiukkaa kun ei välttämättä jaksaisi edes puhua. Pakko vaan koittaa, vielä ei voi luovuttaa. Ehkä sitten alkaa parisuhdekkin toimimaan kun saan itseni takaisin.



Pojilla oli ollut huippua mummilassa. Olivat käyneet kirjakaupassa ostamassa molemmille upeat dinosauruskirjat. Syöneet jädeä kaupungilla. Saunoneet. Puistoilleet. Viikonlopun kohokohta oli linturetki jonka tekivät Arabian rantaan. Kyllä sitä jännitettiinkin! Maxilla oli sokerit 10-20 kaksi päivää kun jännitti ja odotti niin kovin. Mikään määrä insuliiniakaan ei tuntunut auttavan. Reppana.
Sunnuntaina haettiin ukot puolenpäivän maissa ja olipa kiva kun kumpikaan ei osoittanut mieltä vaan olivat iloisia. :) Iltapäivällä käytiin vielä Mätäojafestareilla ja ilta istuttiin naapurin pihalla grillaillen ja lapset sai läträtä vedellä. Alexilla ja naapurin pojalla klikkas, ja ai että me naurettiin niiden kommelluksille. Kaksi varsinaista koheltajaa.
Tänään me yllätettiin pojat. Käytiin kaupassa ennen kun haettiin ne tarhasta ja ostettiin samalla uima-allas. Voi sitä riemua kun ne pääsi kotiin ja allas odotti valmiina pihalla!




2 kommenttia:

Lensku kirjoitti...

Ihanan kuuloinen viikonloppu! Arki on välillä niin murskaavaa... Ja varmasti oma masentuneisuus heijastuu parisuhteeseen, tärkeintä on kuitenkin että saat ensin itsesi kuntoon. <3

Mekin laitettiin neideille tuollainen puhallettava uima-allas pihalle ja voi sitä riemun määrää kun pääsivät polskimaan :D Tuli muuten koko kadun lapset kyselemään kans et pääseekö uimaan :D

Ede@ kirjoitti...

Jospa se aurinko ja kesä piristäis sunkin mieltä ja jos saa lomailla<3

Kivan kuuloinen viikonloppu
mäkin haluan kuoharia ja mansikoita;)

XJamelia