25. lokakuuta 2009

Häitä juhlittu.


Eilen oli mahti päivä. Aamulla pojat heitti mut kaverin kampaamoon Salon Pörröön ja kauheessa tohinassa ja sähellyksessä tehtiin morsiamen ja kaasojen kampaukset. Onneksi me kampaajat sentään pysytiin suht rauhallisina. :) Hyvissä ajoin oltiin valmiita, meinasi olla jopa liikaa aikaa kun kaikki mahdolliset ongelmat puski liikkeen isoista peileistä esiin. :D
Pari vihittiin kivassa pienessä kirkossa sopivan lyhyellä seremonialla. Häitä juhlittiin vpk-talolla rennoissa tunnelmissa. Oli ihanaa olla vapaalla ja päästä sellaisten ihmisten kanssa juhlimaan joita näkee todella harvoin. Mulla oli uusi ihana (miehen bongaama!) mekko päällä. Harmi vaan kun ei kummempaa kuvaa tullut otettua kuin tuo tuossa.
Ruoka oli parasta ja juomapuoli kunnossa. ;) Tanssittiin ja pidettiin hauskaa. Niinkuin aina, hyvät bileet loppuivat kesken ja kotiuduttiin jo kahden maissa. Kiitokset hääparille kutsusta, meillä oli tosi kivaa.
Pojilla oli ollut hauskaa Mummin ja Kummin kanssa, kävivät uimahallissa ja puistoilivat. On ilmapalloa ja kummitusmukia ilmestynyt tänne jostakin. :)
Tänään onkin sitten enemmän ja vähemmän vaan koomailtu. Pihalta piti koota kalusteet nippuun ja tyhjentää pyykkipata ym, mutta sateen takia pakkailtiinkin vaan sisätiloissa. Nyt kyllä alkaa jo väsyttää ja huomaa, että pojatkin on touhunneet paljon, molemmat ihan sippejä ja valmiita petiin. Pakko vaan vielä vähän kiduttaa kun niitä kellojakin siirrettiin jotta huomenna olis parempi päivä.
Huomisesta puheen ollen, pitäisi taas tapahtua. Mutta siihen palaan sitten myöemmin. :)


3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Pääsispä häihin! :D

Ihana kuva teistä ♥

Heli kirjoitti...

No niin ja täällä jo sitten kuumeisesti ootellaan että mitä tänään tapahtuu..????? kerrokerrokerro..

Onnea teille kovasti talokaupoista!! Aivan ihanaa että suunnitelmat toteutuivat!!

TIINA kirjoitti...

kiitos suvi. :)

heli, käytiin pankissa maanantaina. ja lopputulos oli erittäin miellyttävä. :)