21. lokakuuta 2009

Seuraava askel otettu.


Sain töitä. Siitä kaupungista johon ollaan muuttamassa. Omalta alalta, eli palaan parturi-kampaajaksi. Joulukuun ensimmäinen päivä alkaa, mitä ilmeisemmin koulutuksilla. Ihan epätodellista ja mahtavaa! Intoa on, vaikka todella paljon pelottaakin. Lähinnä se, että pärjäänkö. Kuinka muistuu mieleen kaikki itsestäänselvyydet joita ei vain ole tässä vuosien mittaan samoja päitä huoltaessa tehnyt. Entäs sitten uudet asiat, meneekö jakeluun?! Asiakaspalvelu puolen osaan, sen tiedän. Onneksi ne siellä tietää mikä on mun pohja, ja luvassa on kunnon koulutukset, jopa henkilökohtaiset sellaiset. Aivan mieletöntä. Pääsen huippukampaajan oppiin, ihan vaan minä yksin!
Itse kampaamo tuntui mukavalta työympäristöltä. 8 henkeä töissä, joten iso on. Liikkeen ilme on valoisa ja nykyaikainen. Ei mummokampaamo mutta ei kuitenkaan liian hienosteleva niin ettei kehtaisi edes sisään astua. Ne ihmiset jotka tapasin vaikuttivat rennoilta ja mukavilta. On tää vaan hullua. Iso elämänmuutos edessä.

Eilen oli talolla kuntokartoitus. Yksi ylläri löytyi, ja tänään selviää sen laajuus. Ja ylipäätään se, halutaanko ostaa koko taloa. Saa kyllä olla tosi iso vaurio jotta me tuosta luovutaan. Varsinkin kun myyjä luultavasti tulee vastaan hinnassa jos joudutaan tekemään iso remontti. Tämän lisäksi oli muutamia pienempiä korjausta vaativia juttuja mutta ei mitään vakavaa. Kosteutta ei ollut missään joka on hyvä asia. Pelkäsin nimittäin, että hometta tai vastaavaa löytyy, koska sillon olisi automaattisesti peruttu kaupat.
Tästä tulee pitkä päivä... Tahtois jo tietää!


8 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Hienoa!! varmaan tosi jänskää!

Aukastiinko siellä monesta kohti seinää - sillä vaan kun meidän entisestä auvottiin ainakin kolmesta - sedältä taas mittailtiin vaan mittarilla ja tuli vuoden kestäny täysremppa.

Ede@ kirjoitti...

Onnittelut uudesta työpaikasta
tosi onnellinen sun puolesta<3

Jamelia

Anonyymi kirjoitti...

hieno juttu tuo uusi työ, onnea!

toivottavasti talokaupat myös onnistuu! =)

Sari kirjoitti...

Onnea uudesta työstä sekä peukut pystyy ettei talosta suuria ongelmia löydy <3

Suvi kirjoitti...

SUURET ONNITTELUT! :) ♥

LODE kirjoitti...

Ihan mahtavaa ! Onnea matkaan. =)

Sari. kirjoitti...

Onnea uuden työpaikan johdosta :) Oijoi, teillä on ihanan jännä syksy siellä menossa ♥

Toivottavasti ei ollut mikään ylitse pääsemätön se talon ylläri...Pidän peukkuja :)

melkoelli kirjoitti...

Sydämelliset onnentoivotukset uuden työpaikan johdosta. Ja uudesta kodistakin. =) On se mahtavaa,kun elämässä tapahtuu positiivisia asioita oikein kunnolla välillä. =)
Paluu pa-ka hommiin kuulostaa minusta ihanalta. Voi kun pääsisin samanlailla koulutukseen kuin sinä. No, on minullakin jo onneksi tiedossa uusia tuulia. Enää ei ihan tyhjän päällä olla... ;)