25. tammikuuta 2010

Mahti päivä.


Viikko alkoi arkivapaalla. Aamulla nukuttiin jopa kahdeksaan, oi onnea, ja aamiksen jälkeen heitin pojat tarhaan. Tarhalta suuntasin asioille, vein toisen pienemmistä ikkunanpokista peilitykseen jotta saan siitä pikkuvessaan peilin. Kaikessa rauhassa ja ihanassa yksinäisyydessäni kiertelin kaupungin kirppikset, kierrätyskeskukset ja muutaman kaupankin. Onneksi alennusmyynnit on vielä käynnissä, tein aivan uskomattomia löytöjä.
Ruokakaupan kautta kotiuduin, ja ehdin vielä muutaman tunnin puuhastella täällä kotona ennen kun lähdin hakemaan poikia tarhasta. Menin sinne mutkan kautta ja stigaa perässä raahaten, päätin, että nyt on alettava taas liikkumaan, sen verran toi beba levinnyt viime aikoina. :P (Niskasta kiinni, hiiOp!) Ihanaa olikin reippailla, kun ei ollut niin kylmä ja aurinko paistoi. Pojista oli huippu hauskaa päästä stigan kyydissä kotiin. :)
Ilta on kulunut rennommissa merkeissä, pakko pitää vähän välipäivää remontista. Hassua miten sitä malttaakin, kun niin vähän on enää jäljellä. Makkarissa täytyy enää maalata paneelit ja ovet, heittää listat kattoon ja lattiaan ja muuttaa sisään. Ehkä sitä ei edes tajua, että se voisi koskaan valmistua kun hommaa on ollut niin paljon.
Loppuviikosta tulossa mukava, vain kaksi iltavuoroa tiedossa. Jospa sitä pääsis piakkoin laittamaan kuvia makuuhuoneesta ja pikkuvessasta. ;)


Pikkuvessaan uudet käsipyyhkeet
ja matto, sekä koppa kammoille ym:




Ihan vahingossa löytyi harmaa pyykkikori!
En edes tiennyt millaista etsin ennen kuin näin tämän. :)




Sydämiä joku myi kirppiksellä ihan pilkkahintaan,
keittiöön tulevat nämä kaksoset.
Sohvalle torkkupeitto, norm hinta 44,95,-
lähti alle kympillä!




Iskä toi mulle eilen kukkia. :)




Hyvin sopii peitto noiden raitatyynyjen kanssa.
(Olkkarista tulee kunnon kuvia sitten joskus..)





3 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

oih, täydellinen torkkupeitto, mää pyörryn - KYMPILLÄ!! Oliko hemtexistä? Olen just tuommosta etsinyt... ne vaan on turkasen kalliita jossain stoccalla 100 euron luokkaa

Amalia kirjoitti...

niin ja piti vielä kysyä, että mistä rullaverhon kangas on ostettu?

TIINA kirjoitti...

sanoppa muuta! :D joo hemtexillä just. mee äkkiä hakemaan. siellä sai eilen alennetuista vielä puolet alea, ainakin täällä.

verhokangas on jämäpala k-raudasta.