4. toukokuuta 2010

Sairasta vappua.


Mitäs tässä odotellaan?




No tietenkin saippuakuplia. :D




Alex oli saanut tarhassa hhmies
maalauksen naamaansa.






Kolareilta ei vältytty,




mutta onneksi suru ei kestänyt kauaa.








Näihin tunnelmiin ei meidän vappu jäänytkään. Alex oksensi koko seuraavan yön. Vapunpäivä menikin sitten toipuessa valvomisesta, Alex nukkui puolet päivästä ja seuraavana yönäkin 13 tuntia. Illalla poika oli jo lähes oma itsensä ja aloin jo epäillä, että ehkä huonovointisuus johtui liiasta munkkitaikinan syömisestä.
Seuraavana yönä oltiinkin jo seuraavan taudin kourissa. Puolet yöstä kului siihen kun Max itki korvaansa. Sunnuntai aamupäivän lääkärireissu paljastikin, että murulla on korvatulehdus molemmissa korvissa.
Noh, eipä siinäkään vielä kaikki. Sunnuntaina oli aivan mahti päivä noin muuten, Alex oli jo terve eikä Maxillakaan kuumetta. Saatiin pihaa laitettua kuntoon ihan reilusti. Mutta seuraavana yönä olikin sitten mun vuoroni tyjennykselle. En kuitenkaan oksentanut joten lähdin pienen epäröinnin jälkeen töihin. Pakkohan se oli takasin tulla, kotiin päästyäni kuume huiteli jossakin 39 paikkeilla. Otin kuumelääkkeen ja menin nukkumaan, nukuin viiden tunnin päikkäri. :-O Ja sen jälkeen se TAUTI vasta alkoikin...


Tämä päivä on kulunut
mun osaltani näissä merkeissä:



Nyt onneksi alkaa elämä voittamaan, jaksaa tietokonettakin tuijotella. Saapa nähdä kenen vuoro on ensi yönä ja mikä tauti on kyseessä.


5 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

No ihan sairasta!:/ Toivottavasti alkaa yöt jo mennä rauhallisempaan suuntaan!
Toipuvaa viikkoa!

Heli kirjoitti...

"Kiva" kierre. Voi jee, toivottavasti ei enää kukaan sairasta mitään.

Helikaroliina kirjoitti...

No johan oli sitten vappu teillä! Pikaista paranemista!!

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Voi ei! Toivotaan ettei enempää tauteja tule ja nuokin lähtisi nopeasti pois!

sanna kirjoitti...

Toivottavasti sairastamiset ovat ohhi. Kivoja saippuakupla kuvia :)