23. elokuuta 2010

Blaablaa.



Hohhoijaa. Viimeviikolla *****ti niin paljon ettei tosikaan. Tukka pilalla. Mekko katastrofi. Juu eipä siihen muuta tarvittukkaan. :D Hiukseni pilasin ihan itse. Värin selkeytys operaatio päättyi seitsemän mutkan kautta siihen, että tukka on nyt samanlainen kuin alunperin, mutta lähinnä lampaanvillaa koostumukseltaan ja väri tipunkeltainen. Eikä auta nyt muu kun vaan hoitaa. Hoitaa, hoitaa ja hoitaa. En tosiaankaan tiedä miten tätä edes pitäisin siihen asti kun värjäys on taas mahdollista. Lämpöä kun ei muotoilussa juuri kannataisi hetkeen käyttää.. Että kiva synttäritukka, niih. Prkl.
Mekkotilaus Prinsessa Seinäruususelta ei sekään ole mennyt ihan putkeen. En ole saanut mekkoa vieläkään. Olen maksanut mekon jo kohta kuusi viikko sitten, ja alunperin ompelija lupasi ommelle mekon tilausta vastaavana viikonloppuna. Ainoastaan oikean väristä tylliä vaille oli ja senkin piti olla jo pari-kolme viikkoa sitten hänellä. On luvannut minulle kolme kertaa lähettää kuvan valmiista, eipä ole näkynyt. On jättänyt vastaamatta viesteihin kokonaan. Nyt väittää, että mekko on postissa, vaan empä jaksa uskoa että on. Kun sitä kuvaa ei ole vieläkään vaivautunut laittamaan. Vaikka blogiaan ja feissiä on ehtinyt hyvin päivitellä. Aivan uskomatonta toimintaa... Eniten ihmettelen sitä, ettei voi vastata sähköposteihin, ilmoittaa, että saattaa venehtää mekon saaminen. Nyt mulla on mukava stressi siitä, että missä hiton välissä ehdin hankkia kaiken muun sälän ja Miehelle vaatteet. Kun ei sitä hemmetin kuvaa edes ole. Tai pahimmassa tapauksessa myös itselle jotain muuta päällepantavaa. Ette voi kuvitella kuinka raivona olen tästä, varsinkin kun olin hyvissä ajoin liikkeelle ja lupaukset oli mitä oli. Kiehun.
Onneksi viikonloppu piristi. Raivo on hieman tasoittunut. Meillä oli kaverit lauantaina yökylässä ja juttua riitti kun ei oltu koko kesänä nähty. Lapsilla oli hauskaa ja illan päätteeksi otettiin pantomiimi versio pelistä Piirrä ja arvaa. Vieläkin naurattaa käsisirkkelit ja kuumailmapallot. :D Sunnuntai kului päiväunia nukkuen ja käytiin me pizzallakin Kotipizzan terassilla. Oli aivan täydellinen ilma ja ihan huippu maistuvat pizzat.
Tämä viikko näyttää mukavalta vaateressiä lukuunottamatta. Maanantaina iltavuoro, on niin parasta aloittaa viikko rauhallisella aamulla. Huomenna on ensimmäinen vanhempainilta, jonne onneksi pääsen. Keskiviikkona sitten shopataan kakkukamat ja jos vielä jotain muuta syndejä varten puuttuu. Torstaina leivotaan ja siivotaan ja perjantaina syödään kakkuja. :P Vapaaviikonloppu ja lapsivapaaviikonloppu päällekkäin, ei malttais odottaa. :) I-HA-NAA.


8 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Mukavaa viikkoa, stressivapaata sellaista toivon! ♥

Ruusa kirjoitti...

No voihan V..!
Kaikessa toiminnassa,niin liiketoiminnassa,parisuhteissa,ystävyydessä MISSÄ VAAN olen aina sanonut, että ILMOITTAMINEN ja TIEDOTTAMINEN asioista on kaiken a ja o! Olipa se tieto sitten hyvä tai huono, niin se kuitenkin tuodaan heti julki!
Toivottavasti saat kaiken parhain päin lutviutumaan ja saat IIIHANAN viikonlopún!!:)

Tsemiä!

Heini kirjoitti...

Voi hemmetti tota mekkoasiaa :/// mä sain omani silloin, tosin se olikin jo valmis mekko. Tosin, se tuli ihan vikana mahdollisena päivänä... Olin kyllä itsekin unohtanut muistuttaa.

Ede@ kirjoitti...

Höh tuota mekkoasiaa:(.

Toiv. tää viikko ois muuten kuitenkin mukava<3

Jamssi

LODE kirjoitti...

Parempaa ensiviikkoa -joskus kun lähtee menee päin pehvaa, niin sitten kaikki menee just niin.

Saas nähdä miten mun käy, kun joudun toisen käsittelyyn hiusten suhteen huomena... ollaan sitte kaksi söpöä lammasta. <3 Ja mullakaan ei ole kellohameesta tietoakaan, olenhan jättimäinen sardiini, vai mikä se oli. =D

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei!!!:(:( Toivotaan et kaikki kuitenkin järjestyy lauantaiks!

H

Terhi kirjoitti...

Hei, löysin tänne jonkun toisen blogin kautta ja taidan klikkautua heti lukijaksi :) Sulla on jotenkin hauska tyyli kirjoittaa! Mutta voi tuota mekkojuttua, toivottavasti selviää parhain päin!

TIINA kirjoitti...

tervetuloa terhi! :) lähdenkin tästä kurkkaamaan sun plokia. :)