13. elokuuta 2010

SiiliSuhonen.



Normi arki on palannut. Poikien päivällinen, kanakeitto porisee hellalla. Koti siisti. Pyykit pesty. Muksut viety hoitoon aamupalalle. Kolmas kahvikuppi menossa. Bloggailua ja kynsien lakkausta. Oi onnea, olen niin kaivannut tätä. Omaa rauhaa. Kiireettömyyttä. Aikaa puuhastella ja aikaa olla. Aikaa huolehtia itsestä.
Nyt tuntuu vielä hyvältä, vaikka en ehkä näe poikia vasta kun huomenna. Ahdistus voi iskeä siinä vaiheessa kun sattuu monta iltavuoroa putkeen. Silloinhan en käytännössä näe poikia kuin aamuisin kun vien ne tarhaan. Mutta onneksi työvuorot on hyvin vaihtelevia, ja nyt aion vaan nauttia. Itsekästä, ehkä. Joskus on pakko olla.
Nyt on muutenkin hyvä mieli. Helteet on hellittaneet ja olen paljon energisempi. Töissäkin on helpompi olla kun jaksaa paremmin.
Remppa on hyvässä vaiheessa, lattia on laatoitettu ja saumattu. Tänään viimeiset maalaukset ja viikonloppuna ilmeisesti saadaan paketti kasaan.
On jotain kivaa mitä odottaa, nimittäin mun synttärit. 2 viikon päästä perjantaina keitän suvulle kahvit ja Mummi ottaa samalla pojat hoiviinsa. Meillä on koko ilta aikaa olla kaksin. Saadaan nukkua aamulla pitkään. Lauantaina mennään sitten Flamingoon. Olen varannut meille hotellihuoneen joten jäädään myös yöksi. Syöminkejä ja juominkeja ystävien kanssa, ei sen ihmeempää. Sunnuntaina hotelliaamiainen, nami, ja uloskirjautuminen vasta kahdelta. Aika loistavaa. Sitten haetaan muksut ja palataan arkeen taas. :)

Siili Suhonen on meidän naapuri.
Se käy kuulema joka ilta toisen naapurin terassin alla syömässä. :)



3 kommenttia:

Follow your dreams kirjoitti...

Kuulostaa kivalta sun sunnitelmat:)

Täällä ei enää oo mitään hellettä kans
mutta mua ei haittakaan
jos hiukka aurinko paistaa sekin
on ok:)

Jamssi

Ruusa kirjoitti...

Ihanat synttärisuunnitelmat,kelpais mullekin! :)
Oli kiva kun ilmat viileni, nyt taas 30 astetta..:/ Hetken aikaa jaksoikin paremmin.

Täällä odotellaankin jo remppakuvaa,meillä kun etenee niiin turkasen hitaaasti.. :/

Hauskat viikonloput!

Reija kirjoitti...

Hih, tervetuloa naapuriin viettämään kahdenkeskistä aikaa <3