21. syyskuuta 2010

Maanantaita.

Ei kurjuutta kummempaa. No ei sentään, ihan ihania aikoja ollut viime päivät. Kesän kiireet on hellittäneet, rauhalliset viikonloput on tehneet tehtävänsä. Kohta voi alkaa taas täyttelemään kalenteria erinäisillä menoilla! :D Muutamat synttärit ja rapujuhlat onkin jo tiedossa, Kivaa. :)
Aika on kulunut tuon eteisrempan parissa, ollaan laitettu takapiha talvikuntoon, olen käynyt läpi talvivarusteet, myynyt tai uffittanut turhat. Kengät vielä pitäisi käydä läpi. Kodinhoitohuone on muuton jäljiltä ollut tähän asti ihan kaaos, samoin varasto. Ne sain parempaan kuosiin viime viikonloppuna. Terassi on kokenut pienen muutoksen, tästä postaus myöhemmin. Tällä hetkellä tekemättömien töiden listalla on vaan tuo kenkäosasto sekä etupihan putsaus. Aika mahtavaa! :)
Uutta remonttikohdetta ei ainakaan vielä ole. Täällä talon "asuinpuolella" alkaa olla jo ihan valmista! (ei lasketa muutamaa listaa ja maalamatonta reunaa. ;) ) Eräs käytävä vaan pitäisi seinien ja katon osilta fiksata. Aika hullua, kun vasta 9 kuukautta ollaan täällä asusteltu. Hommat ei kyllä todellakaan ole loppumassa, isoja remppoja on vielä tiedossa sisällä. Ja sitten onkin vuorossa talon ulkopuoli.. *Huokaus..* Ei mikään pikkujuttu.
Tämä viikko kuluu pitkälti töissä, kolme iltavuoroa. Mutta ei onneksi ihan peräkkäin. Viikonloppuna saadaan yövieraita ja lauantaina päästään Äidille rapujuhliin. Ja nyt alkoikin kuola valumaan. :-)~~~

Kertokaas muuten, miksi odottavan aika on niiiiiiiiiin pitkä?!

Kivaa kun tänne on ilmaantunut uusia lukijoita!
T E R V E T U L O A kaikille!

8 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Siis hetkinen..mitäs täällä nyt odotetaan...?!?! - :)

Ompa hienoa, että rempat alkaa olla omalla tavallaan kuosissa. Me ollaan asuttu vuosi ja ainoa valmis osio on suihku/pukuhuone-saunakin on kesken, samoin kodinhoitohuone...Ja IHAN kaikki osat talosta vielä jäljellä..Tämä ei loppune koskaan..!!

Syksyistä työviikkoa!

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Sama tuli mieleen, että mitäs siellä odotellaan... ? ;)

Teillähän on asiat hyvällä mallilla, mun lista on vieläkin piiiiiitkä. Työt pahasti hankaloittaa niiden tekemistä....

Mukavaa viikkoa :)

Heli kirjoitti...

Mullekin tuli mieleen että mitämitämitä..??? Liittyykös tämä kuva asiaan??? Ensin mietin että mitä siinä on mutta sitten tunnistin pienet tassut.. <3

KERRO!!!!!!

Ja todellakin ootte tehny tosi paljon remppaa jo. Tuntuu että ihan vastahan te sinne taloon muutitte!!! Tykkään sun kädenjäljestä, teillä on oikein nättiä!

Ede@ kirjoitti...

Nyt kuules kerrot mitä ootetaan;)

Kivoja kuulumisia oli täällä<3

Jamssi

Reija kirjoitti...

Kohtahan olette asuneet jo vuoden siellä!!! Nopeasti menee aika!

Teille on tulossa koiranpentu, eikös vaan =oD

LODE kirjoitti...

Koiraa veikkaan minäkin. ;)

Hedelmasalaatti kirjoitti...

<3 <3 <3 Sulkkuuu <3 <3 <3

TIINA kirjoitti...

hihhii. ehkäpä huomenna. :))))