25. lokakuuta 2010

Iltavuoroon.


Ihanan mutkaton aamu. Kukaan ei herännyt liian aikaisin eikä kuitenkaan tarvinnut herättää. Eilinen hoploppailu ja synttärit toi molemmille pojille yli 12 tunnin yöunet.
Olen miettinyt, että esikoulu on oiva tapa opettaa vanhemmillekkin säännöllisyyttä. Vuorotyöläisenä on kyllä ollut sopeutumista siihen, ettei enää voida rauhassa venyä koko aamua kotona vaan on oikeasti "pakko" olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Ihan en ole vieläkään sopeutunut, en ole saanut aikaiseksi järkevää aikataulua. Ja kun se "pakkokin" on pikkasen lipsuva käsite, ollaanhan me arkivapaatkin kaikessa mukavuudessaan kotona. Muksuille vaikeinta on se, että aamuleikit kotona on jääneet pois ja mulle se, etten saa nukkua oikeastaan enää koskaan pitkään. Ja pidemmän päälle se väsyttää, varsinkin kun iltaisin kärsin nukahtamisvaikeuksista. Ihana oravanpyörä. X-)
Tänään kaikki sujui siis täydellisesti. Heräiltiin rauhassa ja syötiin aamupala kotona. Ulkona oli ilma plussalla joten ei tarvinnut pakata tuhottomasti tavaraa päälle ja päästiin kulkemaan pyörällä. Ensimmäistä kertaa otin Alexin pakkarille kyytiin, ei se vaan enää mahdu turvaistuimeensa. Mutta tuo olikin aivan loistava idea, jopolla matka sujui super hyvin, eikä kenenkään tarvinnut kiukuta. Kun päästiin päiväkotiin, oli siellä vasta aamupala syöty, joten molemmat pääsi heti kiinni päivän ohjelmaan. Pitänee siis muodostaa tämän aikataulun perusteella iltavuorojen aamutoimet.
Töissä on alkanut taas pitämään kiirettä. I-ha-naa. Päivät kuluu niin sukkelasti ja työyhteisön valitusmäärä on puolta pienempi. Tai ainakaan mä en ehdi niitä kuuntelemaan. Välillä tosiaan nyppii naisten negatiivisuus, onko aina pakko vaan valittaa kaikesta.. Bosse lähti eilen lomalle, ja mä jäin taas liikkeen varavastaavaksi. Hiukan jännittää ensi viikolla tehtävät laskenta työt, mä kun en kovin lahjakas matemaattisesti ole. :D Sutinaviikko näytti muutenkin olevan tulossa, ja mikäs sen mukavampaa kun sunnuntaita ei malttais millään odottaa! ♥ Ai niin. vielä yks työjuttu. Kerrankin arpaonni suosi mua! Meillä oli eräs myyntikilpailu, jossa palkintoina oli Snö:n koruja. Olin toiseksi paras myyjä, joten valitsemaan en päässyt mutta sain kuin sainkin palkinnon, kun loput kaksi korua arvottiin kaikkien kesken!

Sain nämä korvakorut:


Olipas hankalaa ottaa koruista kuvia.
Pahoittelut taas huonosta kuvanlaadusta.
Tässä kuitenkin muutamat lempikoruni:

Nämä ihanuudet sain ystäviltä synttärilahjaksi.
(Paitsi korvikset on laivalta.)


Kesän alelöytöjä:


Veljen porukoilta synttärilahjaksi saatua:


Mulla tuli itsellä ihan huono olo kun katsoin kuvia. :D
Ens kerralla tulee parempia, lupaan. :)

Kivaa viikkoa kaikille!



6 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Ihania koruja :)

Mäkin meen tänään iltavuoroon, 14.45-22.00. Huomenna ois ihka eka yövuoro, 22.00-7.00, jaiiiiiks :D

Ede@ kirjoitti...

Jaksuja sinne töihin ja kivoja kuvia oli noista koruista:)

Jamssi

Reija kirjoitti...

Ihania koruja! Mä tyydyn aina vaan samoihin joita pidän koko ajan.
Jaksuja <3

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki: kuvaa korut mustan sametin päällä. Näyttää upealta! (nimimerkki: äiti opetti)

Elisa LPP kirjoitti...

Tuo korujen alla oleva neule (?) on aivan upea! onko se torkkupeitto vai mikä? ja mistä ihmeestä tuollaisen saisi?

TIINA kirjoitti...

se on torkkupeitto ja hemtexin alesta ostettu ehkäpä keväällä. voipi olla, että niitä vieläkin jossain on.