6. huhtikuuta 2011

Kaikkea.


Loma on tehnyt hyvää. Olen todellakin saanut kerättyä energiaa. Eilen ajomatkan jälkeen sain hulluuskohtauksen ja siivosin eteisen kaapit. Ai järkytys kuinka paljon neljällä ihmisellä voikaan ollan vanttuja ja muuta asustetta. Vaan eipä ole enää! Säkillinen lähti roskiin (kiitos Rusina kun syöt meidän vararikkoon lasten kulutuksen lisäksi.), säkillinen pieniä kaverin mukulalle ja säkillinen uffaffaalle. Ihana siisteys, tavaran vähyys ja järjestys.  Setvimistä odottelee vielä kengät. Siinä onkin hommaa... Mutta eiköhän nuo tänään järjesty nekin. :)
Myös keittiö on saanut tuntea nahoissaan raivaustöitä. Yleiskoneen ja uusien lautasten innoittamana siivosin joka ikisen kaapin, hävitin taas kertaalle parittomat sälät ja selkeytin järjestystä. Siivosin mausteet ja kuivaruuat ym. Järjestys on


Kävipäs kerrankin tuuri astiakaupoilla.
Meillä on astioina mm. origoa ja valkoista teemaa
ja kotimatkalla pysähdyttiin yhdessä Iittalan tehtaanmyymälässä.
Siellä oli tietty himppasen halvempaa kuin kaupoissa ja lisäksi 30% alennus kaikesta.
Olispa vaan ollut varaa laittaa enemmän rahaa kiinni astioihin kerralla.
Mutta hyvä näinkin, isot syvät x 8:



Hyvän olon huhtikuu.
Jos päivittelis kurinpalautustakin hiukkasen pitkästä aikaa. Se on jäänyt kun ei ole ollut mitään mullistavaa kerrottavaa. Lomallahan tottakai (hyi minua) lähti pikkasen käsistä. Tai ei sinänsä syömisen suhteen mutta kun ei sitten liikkunut millimetriäkään viiteen päivään niin johan tuli turvotus. Yök yök. Mutta ei anneta sen häiritä, reippain mielin arkeen takaisin. Ja mikä parasta, äsköinen lenkki Rusinan kanssa antoi varmuuden sille, että ensi viikolla startataan poikien kanssa pyöräily kausi! P a r h a u t t a ! ! !  Pyöränkin sain, ei tarvinnut ostaa. Äiti antoi varastaa toisen mökkipyöristä. \o/

Sieltä se tuli palasina kotio
ja Mies on sen fiksannut viimesen päälle kuntoon.
Kyllä nyt kelpaa polkea ainakin 20 vuotta vanhalla Helkama Daamilla. :D


Mahti kuukausi tulossa muutenkin. Ensi viikonloppuna saadaan ystäväperhe yökylään koirineen kaikkineen. Illan istumista, ei sen kummempaa. Vaikka ei haittais jos tytöt kävis vähän pyörähtämässä kaupungin yössä. ;) Sitä seuraavana viikonloppuna lähden lauantaina suoraan töistä Helsinkiin mun ihanan ystävän luokse yökylään. Siitä vasta tyttöjen ilta tuleekin. :))) Ihanaa ihanaa!
Sitten alkaakin taas loma, pääsiäisen tienoilla jälleen viisi päivää vapautta! Jonka jälkeen onkin vappu ja taas kekkerit tiedossa. :)

Mutta nyt höpinät sikseen ja nauttimaan viimeisen lomapäivän rippeistä. Siivoten niitä kenkiä ainakin. :)))

Parasta sadepäivää kaikille!
Niin huippua kun on  v i h d o i n k i n  oikeasti kevät!

2 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Voi ihanaa,kuulostat levänneeltä! :)

Tavaran hävittäminen on niin ihanaa!

Ja miten ihana kuukausi suunnitelmineen..Oijoi! :))

Kevät se on, meidän salaojahiekkakasat kerta näkyy. Jes! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hih, tulin ihan samaa tänne hehkuttamaan kuin edellinenkin kirjuuttelija, sinäpä olet toden totta ladannut akut :) Tuleva kuukausi kuulostaa ihanalta ♥