1. kesäkuuta 2011

Kiire?


On se hyvä, että loma alkaa kahden työpäivän päästä. Alan olla suhteellisen hajalla viime päivien hoppuun. Töiden lisäksi jokaisena päivänä on ollut ohjelmaa. Mukaviakin juttuja onneksi mutta nyt alkais tuntumaan, että tarttis paussia. Töissäkin ollut ihan hullu hoppu ja vauhti vaan kiihtyy. Tavoitteet paukahti eilen rikki, ylikin mentiin reippaasti. \o/ Kyllä kannatti ja nyt on hyvä mieli lähteä lomille. :)))

No mitäs me sitten ollaan puuhattu?

Viime viikolla oli tosiaan Maxin polireissu, oli tarhan pihatalkoot ja oman pihan talkoot. Käytiin tutustumassa Maxin iltapäiväkerhoon ja se olikin ihan huippu. Hoitajatkin vaikuttivat mukavilta jalat maassa tyypeiltä eivätkä turhaan panikoineet Maxin tautia.
Loppu viikosta oli Maxilla kouluuntulotarkastus, kyllä nyt on poika tutkittu perusteellisesti oikein kahteen kertaan samalla viikolla. :D
Sunnuntaina päästiin kaverin siivellä Linnanmäelle ilmaiseksi hurvittelemaan. Ihan huippu päivä ja lapsille mukava aloitus kesälle. Kiitos HR!
Päivän kruunasi vielä SUURET äitienpäiväjuhlat mummilassa. Meidän perhe ja veljen perhe kylässä ja pöydässä ihan tajuttoman herkulliset tarjoilut. ♥ Kiitos Mummi!


Tämä viikko alkoi 11 tunnin "työpäivällä". Tää sai nimittäin uudet hiukset! Olen tässä jo pitkään kaivannut vähän vaihtelua blondiuteen ja nyt sitä sain. Työkaverin kanssa tehtiin suhteellisen tehokasta työtä ihan vuoronperään ja samaan aikaan kun toinen halusi vaalentua ja toinen tummentua. Hullu sirkus, vaikea selittää. Ei kolme tuntia ihan kyllä riitä kahden pään muutokseen. :D Pääasia kuitenkin, että molempien päät onnistui, vaikka työkaverin tukkaa pitää vielä hieman jatkaa. Oma näyttää juuri siltä miltä toivoinkin. :) Torstaina jaksan ehkä näyttää ihmiseltä kun mennään kummitytön synttäreille niin laittelen sitten parempaa kuvaa.


Eilen oli Maxilla kevätjuhlat. Mukava tilaisuus kun paikalla oli vaan niiden ryhmä perheineen. Hauskoja esityksiä, Max esitti pikkukarhua Kultakutri tarinassa ja kaverinsa kanssa ihan kahdestaan vetivät upeasti Hevisauruksen Läksyjä tulee biisin. :D Huippua kun se uskaltaa esiintyä. :) Oli ensimmäinen todistustenjako ja äitillä tippa linssissä. :´)


Kaksi työpäivää tosiaan vielä pitää jaksaa. Helpompaa olis ollut ja olis seuraavat päivät jos tässä samalla ei  tarvitsisi kärsiä kevätflunssasta. Kökkö olo kokoajan, ei kuumetta mutta pää tukossa ja kurkku kipeä. Yskäkin vissiin tulossa. :/ Noo, sairastetaan kunnolla sitten vasta lomalla, niinhän se menee.
Tänään fiksaillaan vähän sukulaistenkin hiuksia, 11 tunnin työpäviä siis jälleen edessä. :D Huomenna onneksi vapaata ja muuta ohjelmaa ei ole kuin ne synttärit. Perjantaina täytyy vielä rutistaa yksi aamuvuoro ja lauantaina juhlitaan loman alkua kavereiden kanssa. Sunnuntaina koti kuntoon, kamat kasaan ja koira hoitoon ja maanantaina sitten leirille! Siellä toivonmukaan ehtii sitten hiukan hengähtää. :) Phuuh.



2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Oi että mä muistan kun lapset oli pienempiä mitä rumbaa toi kevätjuhlien aika olikaan.. onneks on helpottanu nyt!! Isommat hakee vaan tokarinsa ihan ite ja pienempien juhlaan mennään sit ja samalla haetaan tokarit. Ei enää sitä "kerhon kirkko, kerhon juhla, päikyn juhlat, eri päivänä tietty kun ovat eri ryhmissä, sitten vielä koululaisten juhlat..." Että siis oota vaan, joskus se helpottaa..

Hyvää loman odottelua sulle, ihan kohta se alkaa..!!!

Reija kirjoitti...

täysihoidossa :) Mukavaa lomaa!