13. kesäkuuta 2011

Solvalla 6-11.6.11


Kotiuduttu on.
Oli aivan mahtava leiri.
Sain siitä enenmmän irti kun olisin ikinä kuvitellut.

Ihan alkuun, käykää kaikki naamakirjalaiset tykkäämässä tästä:


Autat Maxia ja muita diabeetikkoja! Kiitos! :)


Päivien aikataulu oli seuraavanlainen:

07:15 Herätys
07:45 Verensokerien mittaus pienryhmissä omahoitajan kanssa
08:00 Aamupala (runsas valikoima seisovassa pöydässä)
09:00 Mukulat lähti urheilemaan, saivat kokeilla tosi paljon eri lajeja ja leikkejä
09:00 Aikuisilla luento, todella mielenkiintoiset aiheet, mm hypoglygemiat,
liikunta + ravinto, diabeetikon tulevaisuus, lisäsairaudet ja omaseurannan vaikutus
11.00 Lasten palautus vanhemmille ja verensokerin mittaus pienryhmissä
11:30 Valmista ruokaa (+2kg viikossa, naaaami. :D )
-> Lepohetki, vaikka levätty ei kun yhtänä päivänä.
Tässä kohti päivää oli mahdollisuus pelata tennistä, uida, meloa kanooteilla jne.
13:30 Verensokerien mittaus ja eiku syömään
14:30 Lapsilla oppitunti diabeteksesta sekä liikutaa/askartelua
ja aikuisilla luento tai keskustelua ryhmissä, vertaistuki
16:30 Verensokerien mittaukset ja päivällinen
-> Tässä kohti oli järjestetty suunnistusta ja lettujen paistoa grillillä, rantasaunat
ja viimeisenä iltana juhlat
20:00 Mitattiin taas sokereita ja syötiin iltapalaa


Hektistä, kuten huomaatte. Jos jostain pitää valittaa niin pidempi lepotauko päivällä -> perheelle yhteistä aikaa tai sitten illalla aikaisempi iltapala/nukkumaan meno olisi ollut tämmöselle pienten lasten perheelle parempi.

Solvalla oli hieno paikka.
Meillä oli majoitus kahden hengen huoneissa,
pojat toisessa ja me toisessa.


Vaikka eipä niissä käyty kuin nukkumassa.
Ja kyllä uni maistui varsinkin tälle pikkupinkojalle.
Niin tosissaan otti kaikki urheilulajit,
oli leirin voitontahtoisin kakara. :D


Maxin omahoitaja oli tosi mukava. Hänen kanssa tuli juteltua juuri Maxin diabeteksestä ja siitä miten me sitä hoidetaan. Leirillä nousi pinnalle pumppujen annosoppaan käyttö ja niinhän mekin siitä innostuttiin vaikka osataankin laskea hiilarit ja niiden suhde insuliiniin vaikka unessa. Eniten ehkä siksi, että nyt pystytään helpommin annostelemaan insuliinia 0,01 tarkuudella kuin ennen ollaan pistetty 0,05 tarkkuudella suhteessa hiilareihin. Jospa tämä tasapainnottaisi vielä lisää pitkäaikaisverensokeria. Toinen syy miksi otettiin tämä nyt kesäkokeiluun on se, että Max saattais oppia pian itse tuon käytön ja kun koulu alkaa niin tuo on aika simppeli opettaa myös avustajalle. Tällöin avustajan hommaksi jäisi lähinnä laskea hiilarit ja katsoa, että Max näppäilee oikein ja erityistilanteissa kuten ennen liikuntatuntia laskea insulii annosta. Mä oon niin innoissani tästä! En edes tiennyt, että tuo opas on niin loistava ja mitä kaikkea hyötyä siitä onkaan. \o/

Viikon sokerit:


Se mitä itse lähdin leiriltä eniten hakemaan, oli muiden kokemukset diabeetikko lapsen koulun aloituksesta ja kaiken siihen liittyvän sujumisesta. Sopivasti puolet leirin lapsista olikin 1-2 luokkalaisia ja sain kuulla paljon erilaisia kokemuksia. Nyt tietää vähän mitä voi olla edessä ja miten kannattaa toimia.
Luennot oli osin hyvää kertausta ja tulipa siellä aivan uutta tietoakin, hävetää oikein myöntää kun kuitenkin jo kolme vuotta ollaan tämän taudin kanssa eletty. Tulevaisuuskaan ei pelota enää samalla tavalla, moni fakta lisäsairauksista ym selvisi. (Tähän astihan en ole edes halunnut tietää mitään niistä.)



Kaikenkaikkiaan, mahtava kokemus. Lapset nautti ohjelmasta ja Max kiinnostui omasta sairaudestaan. Ihan eri tavalla juttelee siitä ja haluaa tietää asioita. Luulen, että niin monen diabeetikon tapaaminen teki hyvää, vaikken usko, että poika on itseään kovin erilaiseksi koskaan tuntenutkaan. Tähän on antanut hyvää pohjaa entisen päiväkodin pienryhmä jossa oli jos jonkinlaista "vammaa" kaikilla lapsilla ja meidän avoin suhtautuminen tautiin. Max sai leiritodistukseen arvonimen "reipas ryhmässä toimija". :)





Itse huomasin jo ensimmäisinä päivinä sen, että ompas meillä helppoa! Moni asia sujuu niin hyvin. (Huojentavaa.) Sen takia en hirveästi ollutkaan ryhmissä äänessä, kun ei jotenkin kehdannut sanoa, että se ja tuo ja tää asia on meillä helppoa tai sujuu ongelmitta. Taisi Maxin sokeritkin olla leirin tasaisimmasta päästä. Ja se asenne! Ihmetytti suuresti joidenkin vanhempien asenne tuohon tautiin ja sen kanssa elämiseen. Ihme stressausta ja tilastotietojen ja prosenttien mukaan elämistä. En mäkään kovin viisas ole, mutta joiltakin puuttui se maalaisjärki lähes kokonaan.
Päästiin muuten kuvauksiin! Kääk, olipas se jännää. Leirillä tehtiin videoklippiä maailman diabetespäivänä olevaan hyväntekeväisyys konserttiin ja mm meidän perhettä haastateltiin siihen. Toivottavasti ei näytä siinä kovin paljoa, niin fressinä siinä tuli änkytettyä. :D

Sitten vielä vähän lisää kuvia:


Ei pöllömpi rantasauna.


Alkuviikosta oli vähän kurjat fiilikset kun
jalkapohjassa oli melkein sentin pitkä tikku.
Onneksi saatiin se jo tiistaina pois.


Hammaskin meni ja irtosi.


Ruokala.


 Tylsintä leirillä oli pikkuveli. :D
Nahistelua piisasi siis joka luppoaika...


Suurimman osan kuvista on tällä kertaa ottanut Max.
Ei jaksanut järkkäriä kovin usein roudata mukana. 



Askertelutunnilla pojat tekivät mm hienot leiripaidat.
Musta varsinkin tuo Maxin moottoripyörä on upea!


Parin vuoden päästä haetaan taatusti uudestaan tuonne.
Ennen kun Max on "liian vanha" perheleirille. :)


7 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Vau, ihan loisto homma tuo leiri! (Mäkin voisin lähteä, vaikkei meiltä diabeetikkoja löydykkään...)

Seisova pöytä :P~~~

Upeat on kyllä maisemat ja puitteet :)

Taikku kirjoitti...

Kuulostapa kivalta tuo teidän leiri! Sääkin tais olla mitä parhain..:)

Heli kirjoitti...

Kuulostaa kyllä niin hienolta jutulta tuo leiri! Ihan mahtavaa, että tuollasia järjestetään. Itse olen ollut aikanaan kahden isoimman lapsen kanssa allergialeirillä, tuollasella vastaavalla.

Helena kirjoitti...

Porukassa oppiminen ja se, että tajuaa olevansa yksi monista antaa kummasti voimia. t. Ikuinen partiolainen ja varmaan sadan leirin läpikäynyt mummi.

Helena kirjoitti...

Tulipa kommentti oudolta tilitä....

Mia -Willa Oliviasta kirjoitti...

Löysin blogiisi jossain taas seikkailemalla. Silmiini iski heti tuo sana diabetes....
Nuo tuollaiset leirit ovat aivan mahtavia "tukea tarvitseville" perheille ja ehkä eniten lapsille. Meidän perheessä on kahdella vanhimmalla ollut pienestä pitäen todella paha astma, ja jossain vaiheessa molemmille tuli tunne, että miksi minä ja ja miksi lääkettä pitää ottaa.... Pääsimme leirille ja asenne muuttui kun he näkivät, että on muitakin.
Myös diabetes on tuttu minun perheessäni. Äitini on sairastanut sitä yli 40 vuotta, isoveljeni yli 20 vuotta ja mummullani oli se myös 20 v (kuoli vanhuuteen). Mitään "sivusairauksia ei kenelläkään ole ollut ja toivottavasti ei tulekkaan. Hyvä sokeritasapainohan sitä ehkäisee.
Itselläni on ollut kahdessa raskaudessa (tosin 2-tyypin) diabetes ja nytkin sokerit välillä reistailee, kun oikein paljon stressiä. Joten odottelen päivää, kun se puhkeaa kunnolla... Ei se minua pelota. Olen kotonani oppinut syömään ja liikkumaan diabeetikon tavoin ja sairaanhoitajana tiedän sairaudesta paljon.

Haluan vain toivottaa Maxille ja tietysti teille vanhemmille oikein ihanaa ja valoisaa tulevaisuutta ja tietysti voimia vaikeina aikoina. Hyvin hoidettuna mitään muuta ei tarvitse tullakkaan, kyllä yksi sairus riittää. Ja kun Max hieman kasvaa, niin hän oppii (ellei jo osaakkin) kertomaan, kun sokerit laskevat.

Kesäterveisin Mia

P.S Tämän ei ole tarkoitus olla "paatospuhe", vaan hatunnosto teille!! Ei ole helppoa olla diabeetikkolapsen vanhempi. Asenne sinulla ainakin on oikea :)

TIINA kirjoitti...

kiitos mia sanoistasi! kiva kun piipahdit ja jätit viestiä. :) tsemppiä sinne astman kanssa!