14. heinäkuuta 2011

Keramiikkahäät.


Tasan neljä vuotta sitten oli hääjuhla parhaimmillaan. Meidän häitä juhlittiin mökillä, keskisuomessa. Häitä järjesteltiin kokonaiset kolme viikkoa, juhannuksena kun tämä idea kokon äärellä syntyi. :) Mahti päivä saatiin kuitenkin aikaiseksi ja kaikki oli täydellistä. Lähes kaikki vieraatkin pääsivät tulemaan. Vois sanoa, että yksi elämäni parhaista päivistä tähän asti.

Kirkko ja pappi saatiin helposti,
kaikki kun olivat menneet edellisenä lauantaina 070707 naimisiin. :D


Sormuksen tuojaa jännitti. 



Pus pus.



Juhlat oli järjestetty meidän mökkinaapurin pihalle,
omalla mökillä kun oli maankaivuu menossa.

Ainoa yhteiskuva kuva meidän perheestä. :D


Syöminkejä varten oli vuokrattu iso teltta ja sinne koottiin
kaikkien naapureiden pihakalusteet.
Pöydillä oli liinat ja luonnonkukkia ja penkit
päälystettiin räsymatoilla.


Ruoka oli katettu vanhan aitan terassille.
Tarjoilut hoiti kahden naisen pitopalvelu.


Tanssilavana toimi naapurin terassi.
Arvatkaa kuinka monta kertaa kuulin lauseen
"pisarat tuo onnea". :)


Lahjat sai viedä saunan lauteille.
Mahtavia lahjoja saatiinkin.


 Minikinkku #2.


Minikinkku #1.


 Siellä oli myös tuulipukukansaa liikkeellä.
Iltasella jengille vaihtui rennommat vaatteet.


Yhtenä yllärinä päästiin järvelle moottorivene ajelulle.



Yksi hääkuva otoksista.


 Tietenkin menon ollessa parhaimmillaan,
meidät ajettiin pois. :D
Moottorivene kuljetti meidät saaren kärkeen
jonne oli järjestetty meille yösijaksi
kota ruusunterälehtineen ja shampanjoineen.


Ihanat häät. Ihana päivä.
Suuren kiitoksen saa antaa sukulaisille ja varsinkin Äidille.
Sekä paikaillisille asukkaille ja mökkinaapureille,
kaikki olivat auttamassa. Jopa tietä päällystettiin kun
"helsinkiläiset menee täällä naimisiin". :D

7 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Ihanalta vaikuttava päivä <3

Onnea vielä tätäkin kautta :) Kaunis morsian oot ollut!

Taikku kirjoitti...

Oottepa onnellisen näköisiä.. ja "toistenne"!:) Ja miten ihanasti järjestetty, lämmöllä jonka aistii kuvista!

Ruusa kirjoitti...

Ompas kiva idea ollut! Ja kovin kaunis tuo miljöökin.

Onnea! :)

Onnellinen Koti kirjoitti...

Siis aivan ihanat häät ♥ Ja vieläpä kolmen viikon järjestelyillä! Mainiota!

Heljä kirjoitti...

Olettepa saaneet kauniit häät järjestettyä kolmessa viikossa!! Kaunis morsian olet ollut!

Ede@ kirjoitti...

Ihanalta kuulosti häänne:)

Jamssi

Villa Harmonia kirjoitti...

Ihania hääkuvia ja kaunis hääpari :)Kuvista huokuu lämmin tunnelma <3 Omiin häihin kolme yötä ;D