29. elokuuta 2011

Syntymäpäivä.


Torstai iltana tulin töistä kotiin puoli yhdeksän maissa. Takana oli kolme pitkää iltavuoroa, eli koko viime viikko kului käytännössä töissä. Max tuli sanomaan ettei saa unta kun janottaa. Mitattiin sokerit ja 22 näytti. Tarkistin iltapalan insuliinit ja huomasin, että ne oli unohtuneet. Eipä siinä mitään, vahinkoja sattuu. Inskaa menemään ja lasi vettä naamaan. Sinne se sitten nukahti.
Puolikuolleena laittelin seuraavan päivän hautajaisia varten vaatteet valmiiksi, tulevaa viikonloppu reissua varten loppuja kamoja kasaan ja tietty siivosin jotta ois hiukan kivempi tulla kotiin. Menin nukkumaan puolen yön maissa ja sain semmosen tunnin nukkua ennen kun kuului huuto.
Max itki hysteerisenä ja valitti huonoa oloa. Poika oli sen verran sekaisin, että päätin mittata sokerit uudestaan. 23. Just. Ja sitten alkoi oksennus. Eikun kanyylin vaihtoon keskellä yötä. Suhteellisen vaikeaa oli yli hysteeriselle lapselle vaihtaa yksin kanyylia.. Oksentamisen takia aloin myös mittaamaan ketoaineita. Mutta tietenkään mittari ei toimi silloin kun sitä kerran vuodessa tarvitsee. Poika rauhoittui. Soitin osastolle ja kyselin kuitenkin mielipiteitä. Helsingin päässä kehottivat lähtemään sairaalaan, mutta koska Max nukahti, niin soitin paikalliseen sairaalaan ja kysyin saisinko hakea lainaan ketomittarin, ettei tarttis turhaan raahata nukkuvaa lasta sairaalaan. Siellä taas sanoivat, että jos kerta rauhoittui ja nukahti niin voidaan odottaa aamuun ja tulla sitten jos on tarvetta.
5 minuuttia kului ja sama oksennus hysteria ralli alkoi uudestaan. Oksennettiin masu tyhjäksi ja lähdettiin sairaalaan. Onneksi se on tossa ihan vieressä. Ensiavussa päästiin heti omaan huoneeseen ja verinäytteet käytiin ottamassa melkein samantien. Ihanaa kun onnistui sormenpäästä, taipeesta otto ois kruunannut koko yön.
Kello oli kolmen paikkeilla ja Max voi edelleen huonosti. Uusi kanyyli kyllä toimi koska sokerit oli alkaneet laskemaan pikkuhiljaa. Kerran vielä piti oksentaa, ja sen jälkeen pikkumies toipuikin ihan silmissä. Piristyi, ja olihan se jännittävää olla keskellä yötä sairaalassa Äidin kanssa.
Syykin kaikkeen selvisi. Max irrotteli vanhan kanyylin ihosta ja "neulahan" oli ihan siksakkia. Eipä ihme jos ei insuliinit meni läpi. Poika oli päivällä ajanut pyörällä tolppaa päin ja lentänyt tietenkin vauhdilla pyörän selästä. Ilmeisesti tässä tällissä on pumpun johto päässyt venymään ja vetänyt muovineulan ihosta eikä se tietenkään mene takaisin ilman oikeaa neulaa. Sinänsä harmi, että napin ihoteippi on niin hyvin kiinni pysyvää, jos koko kanyyli olisi irronnut, tälläistä ei olisi päässyt tapahtumaan.
Saatiin labratulokset ja ketoasidoosi oli jo kehittynyt. Jäätiin siis seurantaan yön yli. Päästiin lastenosastolle yöksi ja siellä Max sai yöpalaa, nälkä reppanalla tietenkin. Rajun kuivumisen takia lekuri olis laittanut kanyylin käteen ja nestettä sitä kautta vaikka Max oli ihan valmiina juomaan tarvittavan määrä. Sanoinkin sitten tai jouduin sanomaan suht tiukastikkin, että ei laiteta. Aivan turhaa kidutusta.
Ihan kilipää lääkäri, sanoi itsekkin että on ihan sekaisin kun on yö, :-O ei tuntunut tietävän diabeteksesta yhtään mitään ja silti intti mulle vastaan hoidosta. Jopa paikalla ollut hoitajakin oikoi lääkärin käsityksiä vaikka selvästi varoikin astumasta sen varpaille. Voitte kuvitella paljon mä kiehuin tuossa vaiheessa. Hullu shokki saada tollanen ihminen hoitamaan sen jälkeen kun ensiavussa tavatut ihmiset oli aivan ihania.
Viideltä saatiin lupa nukkua mutta vasta kuudelta kun hoitaja kävi mittaamassa sokerin saatiin unta. Kahdeksalta tuli labratädit ja otettiin uudet verikokeet. Vähiin jäi yöunet.
Isikin saapui aamulla paikalle Alexin kanssa ja aamupäivä hengailtiin osastolla tuloksia odotellen. Lääkäri vaihtui ja tämä uusi kotiutti meidät puolen päivän maissa. Kaikki oli ok, ja tämä lekuri sanoi ettei aio millään tavoin puuttua meidän diabeteksen hoitoon. Helsingin päästä oli selvittänyt, että hoitotasapaino on hyvä ja vissiin huomannut, että tää äiti tietää mistä puhuu. :)
Miehen Mummon hautajaiset jäi multa ja Maxilta väliin. :( Ei ollut voimia lähteä sinne ja Maxille olis ollut ehkä vähän liikaa draamaa yhdelle vuorokaudelle. Nukuttiin päiväunia tai ainakin levättiin sillä välin kun Mies ja Alex kävi saattamassa Mummon hautaan.
Elämä jatkuu, tässä tapauksessa vaan vähän liiankin pian. Iltapäivällä nimittäin vietiin Mies omalle reissulleen ja lähdettiin lasten ja kaverin ja sen lasten kanssa Vierumäelle viikonlopun viettoon. Mukava viikonloppu oli, siitä myöhemmin lisää.
Niin ja siis tuo perjantai oli mun synttäripäivä. Kauhein sellainen ikinä. Ens vuonna paremmalla onnella. :)



14 kommenttia:

Miia kirjoitti...

No voi mahdotonta, mikä tapahtumaketju. Sitä aina välillä jälkikäteen ihmettelee, että miten on pystynyt venymään äitinä ihmeellisiin fyysisiin suorituksiin ja tuossa on yksi hyvä esimerkki. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! :)

Petra kirjoitti...

Olipa syntymäpäivä! Mulla aivan tippa silmässä kun luin teidän rumbasta! Maxille hyviä vointeja onneksi kaikki on nyt hyvin =)

Taikku kirjoitti...

Onnea molemmista; synttäristä ja pojan kuntoon saamisesta! Osaan asettua jotakuinkin housuihisi kun meillä on astmaatikko..

Unknown kirjoitti...

Huh! Onnea 'uskomattomasta' syntymäpäivästä :D

Mutta toi on niin tota, aina kun on suunnitelmat valmiina niin pitää jotain sattua. Ja on se kyllä niin kumma miten nuo lapset tuntuvat aina saavan härdellin aikaiseksi silloin, kun viikonloppu alkaa!
Mekin ollaan Willan kanssa oltu sairaalassa astman takia kaksi kertaa, molemmat olivat perjantaina!

PikkuBertta kirjoitti...

Onneksi kaikki on nyt hyvin....kyllä äiti osaa lapsensa hoitaa:)

Linda kirjoitti...

Hui miten kurjat synttärit! Onnea kuitenkin näin jälkikäteen!

Mä oon omassa työssä todennut että diabeetikot (ja vanhempansa) on yleensä niin hyvin perillä omasta hoidostaan, että parempi vaan kuunnella ensin heidän mielipiteitään!

Ede@ kirjoitti...

Voih olipas sulla toimintarikas
synttäri mutta onneksi kaikki nyt hyvin<3


Jamssi

Heli kirjoitti...

Voi teitä. Rankka sairaus tuo on koko perheelle, mutta onneksi sä handlaat hommat noin hienosti.

Ensi vuonna kivemmat syndet, nyt joka tapauksessa myöhästyneet onnittelut!!

Ruusa kirjoitti...

Huh huh.

Onneksi kaikki hyvin.

On muuten aika outoa, että tänä päivänä, jolloin diabetes on varsin yleistä, ei lääkäri osaa asiaansa. Mutta onneksi on niin, että asianosaiset yleensä tietävät hoitonsa ym. Tietysti, jos tapahtuma olisi sattunut jonkun muun hoitajan aikaan..?

Onnea synttärien johdosta. Onneksi sitä ei tässä iässä vanhene kuitenkaan niin samat synttärit voi viettää ensi vuonnakin! :)

Kaikkea ihanaa viikkoonne!

Onnellinen Koti kirjoitti...

Hui mitä hurjaa. Tukka oli aivan pystyssä siinä kohtaa, kun luin että jouduit inttämään lääkärin kanssa. Tosi kurjaa semmoinen. Meillä ei ole ikinä ollut mitään vakavanlaatuista sellaista, mutta väsyneenä, sairaan lapsen kanssa se pienikin inttäminen on rankkaa. Ja turhauttavaa.

Sä olet kyllä ihana emo, pidät niin hyvää huolta sun muruista. Kirjoitit niin lämminhenkisesti, että itsekin kirjoituksen lopulla ihan hengähdin ♥

Onnellinen Koti kirjoitti...

Ainiin ja myöhästyneet onnittelut♥ ja ensi vuonna paremmat, paljon paremmat meiningit :)

Anonyymi kirjoitti...

Oliko se jotenkin niin, että tossa pumppuhoidossa kehittyy nopeemmin se ketoasidoosi? Leolla on ollu aiemminkin ja nyt tänä aamunakin sokerit yli 20 (on yskässä edelleen), mut pojasta ei huomaa ollenkaan, että korkea sokeri vaikuttais juuri mitenkään. Meillä on nyt kuukauden ollu tuo monipistoshoito, just kun päästiin suht hyville systeemeille, ni iski toki pojalle flunssan ja kaikki taas päälaellaan. Hirveesti ei uskalla laittaa pikaa enemmän, kun sitten saattaa heilahtaa matalille tunnissa... Ohan tää tämmöstä vuoristorataa taas ollut, välillä tuntuu, ettei jaksais yhtään... Mut eipä paljoo tunteet auta! Munkin piti koulussa avustajalle olla tosi tiukkana, kun häsäs ja sääti ja sotki kaiken. Onneks kuitenkin on mennyt kaikki hyvin (eihän niitten tarvi ku laskee hiilarit ja annostella inska, mut niissäkin avustaja meni ihan sekasin alkuun). Mut onneks teillä nyt kaikki ok ja hyvä, et olit tiukkana sille lääkärille! Sais nekin älytä, etteivät ole joka asiassa asiantuntijoita!

Reetta

Reija kirjoitti...

Onneksi kaikki on hyvin nyt <3 Oli kyllä aikamoinen yö, huh huh

LODE kirjoitti...

=( Masse parka. Onneksi olet perehtynyt ja tunnollinen äiti, tsemppiä <3