25. syyskuuta 2008

Kaaos

Kiireinen viikko takana. Siis aivan liian paljon ohjelmaa yhdelle viikolle. Kauhea huonoäiti fiiliskin on kun tuntuu, että ei ole juuri kerennyt lasten kanssa jutella moneen päivään, raahannut vaan niitä mukana joka paikassa.. :(
Kotikin kohta räjähtää käsiin tai vähintäänkin mun pää kun ei ole ollut aikaa juuri siivoilla, ei edes laittaa tavaroita paikoilleen. Lattialla sentään mahtuu kävelemään. :D Muuten tuntuu, että joka paikassa vallitsee täysi kaaos. Kodin suhteen ei helpota viikonlopun aikana yhtään. Mies lähtee saksaan huomenna ja palaa vasta sunnuntaina. Tärkeysjärjestyksessä kun nyt kuitenkin on noiden mussujen kanssa ajanvietto. Maxkin ihana aina viikon etukäteen suunnittelee mitä kaikkea se tahtoo viikonloppuna tehdä. No ehkäpä sitten ensiviikolla...
Keittiön remppa valmistui eilen! Kuvia siitä tulee sitten kun on taas paikat järjestyksessä. Onnistui mielestäni tosi hyvin, nyt on paljon valoisampaa.
Vaikkakin suht turhaa työtä tehtiin. Ehkä. Ellei nää rempat avita asunnon myynnissä. Tänään nimittäin tuli taloyhtiöltä kirje jossa ilmoitettiin vastikkeen nousevan yli 90 euroa/kk. :o Siis ihan käsittämätön laina-aika otettu isolle lainalle. Murrr. Pitänee alkaa ihan oikeasti katella muita kämppiä. Jos kerran asuminen noin paljon kallistuu niin mieluummin maksan saman tai vielä vähän enemmänkin isommasta asunnosta. :/ Mies tossa ehdotteli josko vuokralle muutettais. Niin hullu summa kyllä menee pelkästään asumiseen kuukaudessa et ei vältsyyn huono idea.
Eilen meillä oli myös tarhassa db-keskustelu/ohjaus mikä lie. Lopputulos oli ihan ok, mutta voi vattu kun meinas hermot mennä. Kolme vahvaluonteista naista kun yrittää päästä sopuun tärkeästä asiasta ja jokainen oltiin erimieltä. Mietin jo yhdessä vaiheessa onko toi edes oikea hoitopaikka Maxille ylipäätään. Kun tuntuu että se "kaikille sama kohtelu" periaate on vähän liian tiukka. Kun mä en todellakaan kuitenkaan mitää kuninkaan kohtelua pojalleni vaadi, esimerkkinä vaikka se, että toivoisin tarhaopejen kannustavan Maxia syömään ruokapöydässä. Mutta se on liikaa. Ja näitä tälläsisiä asioita on monta muutakin. Täytynee nyt kuitenkin näillä uusilla ohjeilla taas katella miten alkaa sujumaan. Kun ryhmä ja päiväkoti muuten tuntuu tosi kivalta niin olis tylsää alkaa vaihtamaan sen takia että Max ei syö.
Huomenna jänskä päivä töissä. Menen taas uuden ekstran kaveriksi talon toiseen päähän. Hyvä kun muistan mitä omiin hommiini kuului! Mut ihan kiva. Vaikka se paikka missä nyt olen kolme viikkoa ollut on tosi kiva niin vaihtelu virkistää! Täytyis vissiin mennä vähän nukkumaan ennen aamua. Kauheeta kun ei ikinä kerkeä petiin ennen yhtätoista. :D

Ei kommentteja: