30. maaliskuuta 2009

Vp


Olipahan viikonloppu. Melkein raatona olen vieläkin. :D Onneksi päikkärit jotka äsken nukuin tasasi vähän tilannetta. Olin siis taas itsekäs ja päätin viettää arkivapaani yksin. Mutta nyt oli kyllä pakko. Kovin hyväntuulinen ja osallistuva äiti kun en olisi tänään jaksanut olla.

Perjantaina tosiaan leivoskelin nuo kakkuset ja lauantai aamuna koristelin ne ennen töihin lähtöä. Töissä kului aika nopsasti kun kansaa riitti ihan kiitettävästi. Tulin kotiin ja laitoin muksut nukkumaan ja kaveri tuli meille. Oli ihanaa kun sai laittautua pitkästä aikaa, ja vielä kivempaa se, että uusi ostamani toppi ei saanut palautustuomiota. ;) Täytyy sano, etten ikimaan päivänäkään olisi uskonut koskaan pukeutuvani pitkään tuubitoppiin. :o Ilta baarissa oli hauska, hyviä keskusteluja naisten kesken ja uusia/vanhoja tuttavuuksia tuli tavattua. Sen verran myöhään venähti, että vasta puoli kuusi pääsin nukkumaan...
Sunnuntaina kuitenkin heräsin ihan reippaana, kerrankin, huonoa oloa ei ollut, väsytti tietenkin vaan. Kyläpaikan kautta käytiin katsomassa eräs asunto ja illalla vielä mun Iskä tuli yllätysvierailulle. Parit kaksneloset kyylittiin ja sitten unille. Nukuin kuin tukki ja yö tuntui kestäneen vain muutaman tunnin ennen kellon soittoa ja lähtöä kiireellä Alexin neuvolaan.

Alex osasi hienosti tehdä kaikki palikkatestit ja oli muutenkin tosi reipas ja tottelevainen. Mitat tais olla 98cm ja 14,6kg. Kasvaa edelleen tasaisesti omilla käyrillään.

Asunto juttuja vielä vähäsen. Nyt on käynyt ilmi, että pankki näyttää vihreää valoa. Muutama ihan unelma talo on löytynyt ja odottaa katsastamista. Tässä voi hyvinkin käydä niin, että tämä ikuinen citykakara muuttaa maalle! Tänään meillä olis miehen kanssa tarkoitus vähän selvitellä sitä, että halutaanko oikeasti muuttaa kauas ja mitä se tuo tullessaan. Ja sitten olis se oman asunnon myyntiin laitto. Harmitus vaan kun meidän hovivälittäjällä on niin kiireinen kevät ja itse ollaan niin tietämättömiä. ;)
Eli on tämä asia vähän edennyt, tekis jo mieli alkaa pakkaamaan. Muahahahhahahaaa. :D

Nyt jos keittäis vaikka päiväkahvit. On tässä tunti aikaa ennen hiustenleikkausta. Niin hyvä, että noita asiakkaita nyt pisaa, jos vaikka kerkeis karttua se matkakassa ennen kun tarvitsee loput matkasta maksaa.

Iloista viikkoa!

6 kommenttia:

Hedelmasalaatti kirjoitti...

Juu ette haluu muuttaa mihkään kauas. Kenes kaa mä sit kävisin lenkillä.. *ehheehheeh*

LODE kirjoitti...

Hui-ui kuka nyt maalle tahtoisi. =D

Ei vaan oikeesti hienoa, jos uskallatte lähteä, saahan sieltä moninkerroin parempaa halvemmalla ja lapsille mukavampi/turvallisempi kasvuympäristökin taitaa olla.

Munkin päätä pitäs päivittää. Mul on to ja pe omavapaat, jos sulla sattuu olee esim. ilta, niin saisit duunata tähän raidat ja leikata rohkeesti johonkin muottiin.

Susanna kirjoitti...

Me muutettiin tänne "maalle" sillä asenteella, että aina pääsee takaisin, jos ei tunnukaan parin vuoden jälkeenkään hyvältä. Kyllä mä jonkun verran haikailen lähemmäs... Kari taas tykkää ihan älyttömästi.

Otso on muuten kotimittauksen perusteella 98cm ja 14,5kg :) Aina vaan samoissa. Täällä on neuvola vasta 3,5 vuotiaana.

Ede@ kirjoitti...

Maalla on mukavaa
vaikka asunkin kaupungissa:P

Mutta lasten kans
varmasti ihana asua maalla.
Jos on vaan hyvät kulkuyhteydet mikäs siinä.

Lensku kirjoitti...

Meitäkin polttelee kauheasti vähän kauemmas tästä "suur"kaupungista muutto (Jyväskylästä) :D Katsotaan nyt miten kauas asti meinataan... Mä luulen että höperöidyn kyllä aika äkkiä, jos ei oo omaa autoa käytössä, kun tässä vielä aion Telman kanssa kotona olla. Et sit pitäis melkein olla 2 autoa jos ihan korvessa punkkaa... Joku 10-20km kaupungista ois vallan täydellinen, mut eipä kai sitä voi ihan maallemuutoksi sanoa :D

TIINA kirjoitti...

kiva kun kerroitte mielipiteitänne! kyllä me sen verran taidetaan olla pelkureita että jäädään pääkaupunkiseudulle. ehkä sitten joskus...