2. kesäkuuta 2009

Paluu lapsuuteen


Voi haikeus.
Tein äsken aamupalaa, ja poltin paahtimessa leivän. Siitä ihanasta palaneen leivän kärystä tuli mieleen kesät Mamman mökillä. Ne aamut kun paljain jaloin juoksin aitasta märän nurmikon poikki mökkiin pelkässä yökkärissä. Näin Mamman papiljotit päässä aamutakissaan keittelemässä aamukahvia. Mamma oli ehkä sydämmellisin ihminen jota olen koskaan tuntenut, aina halaamassa ja tarjoamassa apuaan tai jotakin. Ikävä.
Mökissä oli kaasuhella jolla Mamma keitti mulle kaakaota, parasta kaakaota ikinä. Mitä lieneekään siihen laittanut. Sen lisäksi paahtoi suurella haarukalla maalaisleipää niin, että sen reunat vaan ritisivät. Päälle pelkkää voita. Nami!
Muistan kummitädin myöskin näistä aamuista. Se joi ihanasta vanhasta sinikuvioisesta kahvikupista aamukahvinsa ja sen kaverina söi näkkäriä meetvurstilla. :) Tämän jälkeen laittoi otsalle muutaman papiljotin vai olikohan se jo rullat päässä aamupalalla..? :)
Velikin heräsi jossain vaiheessa. Vihreävalkoraidallisessa mariyökkärissä sekin juoksi mökille ja oli heti vauhti päällä. Heteka sai kyytiä. :)

3 kommenttia:

LODE kirjoitti...

Ihana mamma sulla ollut, itsekin aloin muistella niitä ihania pitkiä kesälomia ja mummolaa, jossa olin viikkokausia aina lomalla.

Sääli, ettei mein lapset luultavasti tule sellaista ikinä kokemaan -nykyajan 'mummot' on niin meneviä... (PARI KIROSANAA, KUN MEINASI MUN OSALTA ENSIVIIKONLOPUN HÄÄTKIN MENNÄ JUURI TÄSTÄ SYYSTÄ SIVUSUUN, ONNEKSI SAIN MUUALTA HOITAJAN.)

Vaan ehkä meistä tulee mammoja lastemme lapsille ja voimme keittää heille sitä ihanaa kaakaota. Harmi, kun et tiedä mitä hän sinne sujautti -kenties mammanrakkautta kourallisen ja siksi se maistui niin ihanalle <3

TIINA kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti...

Älkää te ajatelko pahalla meitä nykyajan uramummoja. Maailma on muuttunut ja ei meillä aina ole mahdollisuutta olla niin paljon läsnä lasten elämässä kuin ehkä toivomme.
Rakastamme näitä pieniä ja yritämme jättää heille näitä "kaakaomuistoja" parhaan kykymme mukaan.
Hellikää muistojanne, niin mekin teemme, se on arvokasta.