15. joulukuuta 2009

Loma on loppu.


Arki on alkanut. Eilen oli ensimmäinen päivä. Siitä huolimatta, että aamulla oli niin huono olo, että kuvittelin oksennustaudin alkavan, päivä meni hyvin. Paremmin kuin odotin.
Onneksi työt alkavat nyt iltavuoroputkella, niin ei tarvinnut lähteä hosumaan mihinkään. Vein pojat tarhaan ja kun matkalla kysyin, että mitä mieltä ne on siitä että jäävät tarhaan ilman äitiä Max vastasi että -Kyllä me pärjätään, mä pidän huolta Alexista ja se pitää huolta musta. Hetken hengailin tarhalla ja sitten lähdin töihin. Bussit täällä kulkee loistavasti, onneksi, nyt kun tuo pakkanen pisti kulkusuunnitelmat uusiksi.

En ole vielä ihan vakuuttunut, että tuo uusi päiväkoti on meidän pojille oikea paikka. Kontrollifriikin äidin painajainen. :D Mutta annan nyt kaikille vähän aikaa, ja jos vielä kuukauden päästä kammoksuttaa, tai homma ei ala toimia, niin sitten täytyy asiaan saada muutosta. Pääasia on nyt, että pojat viihtyy ja se, että ne pärjää siellä diabeteksen kanssa.

Töissä vastaanotto oli ihan mukava, tapasin paikan pomoistakin toisen. Mies vaikutti huipputyypiltä. Sain oman kärryn ja työvälineet ja kaikessa rauhassa laittaa ne paikoilleen jne. Sitten tutustuin paikkoihin ja kassajärjestelmään ym. Ja ruokkiksen jälkeen alkoi työt. Viisi leikkausta tein. Ihan hyvin meni, vaikka uudet sakset ovat täysin erilaiset kuin mihin olen tottunut. Ja vaikka koko ajan takaraivossa jyskytti mitämäunohdinmitämäunohdinmitämäunohdin. :D Iltapäivällä vastasin jo puhelimeenkin ja sain tuotteitakin myytyä. Että ihan sanaton en ollut vaikka sitä eniten just pelkäsin.

Pojat tuli hakemaan mut töistä, halusin nähdä ne ennen nukkumaan menoa ja kuulla ensimmäisen päivän kuulumiset. Yökkäreissä ja iltapaloitettuina istuivat autossa odottamassa äitiä. :) Tarhassa oli mennyt sopivasti. :D Oli ollut ihan samanlaista kuin vanhassakin tarhassa. Maxia vaan harmitti se, ettei vielä ollut saanut kavereita.

Vielä tänäänkin vaivaa jännityspahoinvointi. Sais mennä jo ohi. Kun ei mua edes jännitä ihan niin kauheesti enää. Rutiinitkin olen jo selvittänyt. Tai lähinnä aikataulut ja tehnyt mielessäni suunnitelmat miten minäkin aamuna toimitaan ym. Se mua varmaan stressaakin vielä, se, että pitää vähän opetella ennen kun elämää voi taas kutsua arjeksi. Mä kaipaan sitä jo nyt! :D Tylsempää, mutta helpompaa. Ja saa enemmän aikaseksi kun ei mene turhaa aikaa tuskailla perusjuttujen kanssa.

Ennen romaanin lopetusta kerron vielä muutostakin. Se sujui tosi hyvin, kiitos ripeiden muuttomiesen. Välistä meinas iskeä epätoivo, että eikö meidän tavarat tosiaan mahdu kerralla kyytiin mutta meni ne sitten lopulta. Muutopäivänä edistyi jopa remonttikin. Isot kiitokset myös lastenhoitajille, hyvin paljon helpompaa oli kun pojilla oli omia hommia kaaoksen ollessa pahimmillaan.

Remppa on tällä hetkellä pausella, mutta pahin urakka on ohi. Täällä voi asua. Keittiö ja olkkari on lähes valmiit. On ruokapöytä paikallaan ja sohva. Ei työkaluja tai muuttolaatikoita tiellä. Periaatteesa katto- ja lattialistoja sekä silikoneja vaille valmista. Pieniä fiksauksia siellä täällä. Eiköhän se remppavaihde käynnisty taas kunhan vähän arkeudutaan. :)


En ole kerennyt ottamaan juurikaan kuvia,
mutta tässä yksi kännykkäversio ruokailutilasta:




5 kommenttia:

Ede@ kirjoitti...

Toivotaan et poikien hoitopaikka
tuntuis hyvältä kans vielä.

Kivasti sun työtkin on sujunut:)

Tsempit vielä loppuihin fiksauksiin
talon suhteen<3

Jamelia

Sari kirjoitti...

Voi miten ihana pirttikalusto!!!! Mä niin haluisin valkoisen kanssa!!! Oletteko itse maalannut vai ostanut valmiina valkoisena ja jos niin mistä =)
Kyllähän sitä aina haluaa lapselle sitä parasta mahdollista hoitoa <3 Ja se on juuri vanhempien etuoikeus tehdä ne päätökset!!!! Ja tosiaan hyvä että annat hiukan ajan kulua ja teet päätösen sitten=)

TIINA kirjoitti...

kiitos jamelia ja sari. :)

huutiksesta huutelin tuon pirttikaluston. halvalla lähti, 60e koko setti vaikka on tommonen isompi.
sitten hiottiin ja maalattiin. aikaa se vei, mutta kyllä kannatti. tuo on niin huippu. <3
(ja kun kerta ollaan lapsiperhe, niin kerniliina arjen pelastajana on hyvä olla olemassa. ;) )

Anonyymi kirjoitti...

<3

Kyllä se arkikin sieltä koittaa! On teillä ollut niin iso muutos etten ihmettele tota "jännityspahoinvointia"!:D

Ei malttais oottaa et pääsee käymään:)

-Heidi-

TIINA kirjoitti...

heidi tulee vaan käymään heti kun saa auton käyttöönsä. :)