7. kesäkuuta 2010

Täydellistä.


Viikonloppu on ollut niin ihana, että sitä voi jopa kutsua täydelliseksi.
Perjantaina pääsin jo neljältä, ja kun tulin kotiin, oli vapaalla ollut Mies kattanut pöydän ja tulossa oli grillattua kanaa ja uusia perunoita, maissia ja salaattia. :P Punaviini kaatui lasiin ja mamma sai vaan röhnöttää ja potea kiireisenä työpäivänä kipeytynyttä selkäänsä. Alex oli poiminut mulle erikoisen kukan ja kuinka tohkeissaan se olikin kun heti kun tulin täytyi sitä lähteä ihmettelemään. Muru. Perjantait loppuu meillä nykyään aika lyhyeen, kumpikin niin väsyjä työviikosta. Katsottiin kuitenkin Liisa ihmemassa, tämä uusi versio ja herkuteltiin vähän lisää.
Lauantaina annoin Miehen nukkua pitkään, ja rauhallisen startin jälkeen lähdin bussilla Itäkeskukseen. Ompa vähän outoa, että pääsen sinne täältä nopeammin kuin aikoinaan Helsingistä. :D Löysin aivan ihania kesävaatteita, rakkainpana vissiin tämmönen pitkä punavalkoraidallinen perustoppi joka on aivan huippu leggareiden ja villatakin kanssa, menee mekosta. Lisäksi löysin mekon töihin, ja pari muutakin toppia, kukkasen tukkaan ja muksuille hihattomat paidat tuliaisiksi.
Espanjalaisen ravintolan ja Alkon kautta suuntasin kaverin valmistujaisiin ja olikin mahti pippalot. Ilta hurahti ihan silmissä, oli uusia ja vanhoja tuttuja, aivan täydellistä voileipäkakkua ja hyvää boolia. ;) Ilmeisesti naapureita säästääksemme lähdimme vielä ravintolaan jatkamaan, sopivasti sellaiseen paikkaan jonka vierestä lähti mun yöbussini, kätevää. Muutamat humpat ja ilta olikin siinä, vaikka mieli olisi tehnyt jäädä pidemmäksikin aikaa. Kätevästi kulki bussi kotiinkin, ja torilta vielä kävelin perille. Linnut huusi niin, että kuulo meinasi lähteä samalla kun aurinko nousi. Oikeastaan ihana pikku lenkki illan päätteeksi. :)
Sunnuntaina kuorsasin kymmeneen, ja brunssin jälkeen (joo siis mä olen vaan syönyt koko viikonlopun. :D ) käytiin kaupunkikierroksella, haettii mm penkki meidän kylppäriin ja viikon ruuat. Takasin kun tultiin sain jonkun hullun kohtauksen ja siivosin poikien ihan kaikki vaatteet. Alexilla on niin paljon kaikkea, että piti ihan karsia, ei tommosta määrää kukaan tarvitse. Maxilla taas menee jäljelle jääneet yhteen koriin. :D Tyypit on vähän kasvaneet, Masse varsinkin. Illalla vielä saunottiin muksujen mentyä nukkumaa ja taas kyylittiin leffaa. Tällä kertaa kyllä nukahdin ennen loppua.
Tänään mulla on vielä ollut vapaapäivä, on tää meidän työvuorosysteemi vaan niin loistava. :) Vaikka viikonloppu olikin parasta, ollaan vaan nukuttu pitkään, hoidettu pari asiaa, nukuttu päikkäreitä ja kohta mennään grillaamaan hampurilaisia. :P


Muksaa viikkoa!




2 kommenttia:

Ede@ kirjoitti...

Ihana viikonloppu paljon kivaa ohjelmaa<3

Mukavaa uutta viikkoa:)

Jamssi

Helikaroliina kirjoitti...

Mukavalta tosiaan kuulosti! Meillä meni viikonloppu leikkimökkityömaalla tuossa pihalla, mukavaa puuhaa oli kyllä sekin :) Aurinkoista viikkoa!