26. toukokuuta 2011

Pihatöitä jälleen.


Mitään en kasveista tai pihan hoidosta tiedä,
mutta jotakin on saatu aikaan. :)

Ollaan siirretty lemmikkejä paikoista A ja B paikkaan C,
eli  viimevuonna väsättyyn kivipuutarhaan.


Vain suurin havuista selvisi viime kesästä hengissä. :(


Sireenejä poimittiin ryteiköstä talon edustalta turvaan,
tein niistä rivistön postilaatikon kupeeseen.
Tästä kohti kaivettiin pois vanha kuukahtanut pensas.

Takana näkyykin nurmikko joka ei myöskään viimekesänä
menestynyt kun just alkoi helteet kun saatiin siemenet itämään.
Paremmalla onnella tällä kertaa,
lisättiin muutama kuorma multaa ja uudet siemenet.


Talon edustalle ollaan rakennettu kivimuuri
(peittämään karseita punaisia betonivaluja).

Kävin puutarhamyymälässä ihastelemassa kivikkokasveja ja
ihastuin näihin joiden nimeä en muista. :D
Ostoslistalle lisäsin kun edelliskodin pihalla ainakin
menestyivät ilman mitään hoitoa.

Vaan eipä tarvinnutkaan ostaa.
Siis mitä meidän pihalta ei löytyisi!
Tuommosia pieniä alkuja oli "nurmikko" täynnä.
Säästöä joka lapiollinen. \o/ 


Ja sitten laitoin mun rakkaisiin patoihin kesäkukat. :)
Tänä vuonna keltavalkoista.
Noihin kivikkokasveihinkin tulee sopivasti keltaiset kukat. :)




Taas tällänen onnellinen postaus,
koittakaa kestää. :D

Oikeasti mulla on hirveä työstressi,
vielä neljä päivää ennen kun voi relata.

5 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Mä sain kans ison padan, siellä on tosin tällä hetkellä vain kiviä pohjalla (viemäröintiä, you know..). Multaa ootellessa..

Käyppä katsomassa Pientä elämää etsimässä -blogista videonpätkä, siitä vähän puutarhan mallia.. olis oikee unelma mut jos aloittelis nyt vaik tosta padan täyttämisestä.. =D

LODE kirjoitti...

Ihanaa, etten ole ainoa viher ilman peukaloa ! Hyvin sulla kuitenkin näyttäis homma jokavuosi olevan enempi hallussa. =)

Hedelmäsalaatti kirjoitti...

No eikös toi yks tyyppi ole maksaruoho ?

La Petite Princesse kirjoitti...

Pihan kuopsuttaminen on kyllä ihan parhautta! Ja teidän pihastahan on tulossa oikein mallikelpoinen yksilö, vau :)

Heli kirjoitti...

Heips vielä, tarkoitin sillä videonpätkällä sitä samaa minkä otin omaan blogiini, sellanen missä on aluks se miehen kuva.. käys vilkaisemassa! Että sellanen puutarha.. =D