24. toukokuuta 2011

Kaikkea kivaa.


Käytiin Maxin kanssa polilla kuukausikontrollissa. Mukelo oli kerrankin kasvanut urakalla, 3cm pituutta kolmessa kuukaudessa! Painoa taasen +200g. Menee odotetulla käyrällä, ihan isänsä mitoissa. Lekuri ei taaskaan voinut olla riemuitsematta siitä kuinka hyvin meillä menee. :) HbA1 oli tasan 8, se oli 0,1:llä noussut viime kerrasta. Seiskaan pyritään, mutta tuo on vielä pienelle hyvä. Muutoksia insuliiniannoksiin ei tullut, jatketaan vaan samaan malliin. Syksyllä koulujen jo alettua on seuraava käynti ja sitten aletaan suunnittelemaan pumpun pysäytystä. Eli vuorokaudeksi sairaalaan  sisään seuraaman kuinka käy hapoille. Pointtina on opettaa Max tunnistamaan miltä ne tuntuu.
Viime viikolla koulun vanhempainillassa selvisi, että Maxin kouluun on tulossa kaksi diabeteksen tuntevaa avustajaa. Huippua! Olisin kyllä hiukkasen halunnut asioista keskustella mutta reksi oli sitä mieltä, että syksyllä ehtii. No kai sitä ehtiikin. Se on vaan kuitenkin jo ekasta tunnista asti oltava hanskassa tuo homma. Onneksi mulla on koulujen alkamispäivä vapaa ja loppu viikon voin olla koululla vaikka joka aamu saarnaamassa.

Minun murut. 
On se pikkusisko vaan niin rakas.


No mutta, mitäs me tehtiin ennen polia? Käytiin tietenkin vähän shoppailemassa. Ukko kun tosiaan on kasvanut, piti hankkia verkkatakkia, lippistä ja kesävaatetta. Ihan kivoja löytyikin. Äitikään ei ilman jäänyt, sattuipa silmiini osumaan lauantaina terassilla bongaamani ihanuus joka oli pakko ottaa mukaan. Ja kengät, vihdoinkin löytyi omalla koolla varustetut kesäkengät jotka miellytti silmää ja jalkoja! Yhdessä käytiin vielä kahvilla ja kaakaolla ja olipas vaan tosi mukavaa viettää kiireetöntä aamua ihan kahdestaan. :)



3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Mä oon kirjoitellut nyt viime aikoina paljon diabetestekstejä ja on kyllä jännä, miten monilla ei ole motivaatiota hoitaa itseään kunnolla, vaan HbA1c-arvot huitelee pilvissä... :/ Hienoa, että teillä on noin hyvä tasapaino :)

Kylläpä näyttää koiruus autuaan onnelliselta tuossa kuvassa!

TIINA kirjoitti...

joo näin mä olen kanssa ymmärtänyt. sen takia se meidän lääkärikin on niin mielissään ja jaksaa ylistää kirjanpitoa ym. toivon, että tästä jää maxille elämäntapa, itse en ainakaan näe edes muuta vaihtoehtoa kun elää näin.

rusina on <3
miten onkin saatu vangittua kuvaan tuo ilme! :D

Ede@ kirjoitti...

Kuulumisia lukemassa:)

Kivat nuo sun uudet kengätkin:)

Jamssi