19. syyskuuta 2011

Valitusta ja biletystä.


Tää ei lopu koskaan. Nimitäin mun flunssa. Alan olla jo niin totaalisen loppu kuin olla ja voi. Kaksi viikkoa nyt kestänyt tälläistä on/off tautia. Suoraan sanottuna pahempaakin on koettu, ei sillä, mutta kuluttavaa tällänen jatkuva kökkö olo, hirveä yskä ja nokan valuminen. Viime viikolla jouduin olemaan saikullakin ja aika vähin voimin sain järjestellä meidän syyskekkerit. Ei sinänsä mitenkään yllättävää, ainahan meillä jonkun sairaus pilaa matkat, lomat ja juhlat.
Juhlat sujui onneksi aivan loistavasti. Jostain lokeroista vissiin sain kaiveltua esiin virtaa yhdelle vuorokaudelle. Syötiin hyvin, laulettiin, tanssittiin eikä draamalta voinut välttyä. Kivaa oli silti ja paljon on tullut kiitoksia. :) Aivan huippua oli se, että meille tosiaan mahtui ihan kivuttomasti 20 henkeä yöksi. :D Tästä syystä juhlat jatkuikin aamuun asti, kuudelta taisin itse mennä "nukkumaan".


Ruokapuolesta ei sen parempaa kuvaa tullut nappastua,

mutta tarjolla oli:
Uuniperunoita
Kastiketta
Kanafilettä
Katkarapuja
Tonnikalaa
Vihersalaattia
Pastasalaattia
Petonkia ja levitettä

Jälkkäriksi:
Suklaakakkua ja kahvit

Yöpalaksi:
Kinkkupiirakka
Kasvispiirakka
Lohitäytteiset ruisnapit
Pikkusuolaista


Arkeen on palattu. Huomenna taas asiakkaiden pariin, täytyy toivoa etten tukehdu tähän yskään. :/ Ihan hirveä morkkiskin töiden suhteen. Tuntuu etten juuri tässä kuussa ole siellä ollut. Mistähän repis tsempit loppukuulle?
Tekis mieli alkaa elämään taas normaalisti ja nousta täältä sohvanpohjalta, en ole käynyt ulkonakaan kunnolla pariin viikkoon. Mutta ei vaan ole voimia ja ottaa henkeen. Onneksi on iisi viikko tulossa, ainoastaan töitä ja yks vanhempainilta tiedossa. Viikonloppua lukuunottamatta, sillon pitäs Äidin lähteä tyttöjen kanssa Tallinnaan yhdeksi yöksi. Mistä näitä bileitä oikein riittä? :D

Sillä aikaa kun vanhemmat kekkeröi,
oli pojilla luxus oltavat Vierumäellä.

Innokkaat sienestäjät:


Olen niin super onnellinen kun pojilla on sellanen
Mummi joka antaa niille niin paljon.
Enkä tarkoita tavaraa. :)

Kivaa viikkoa kaikille!

Toivottavasti tästä pian virkistyn niin virkistyy blogikin.
Kaikkea taas olis mistä kertoa. :)


9 kommenttia:

LODE kirjoitti...

Kiitos maailman mahtavimmalle bile-emännälle, tarjoilut oli aivan ihanat ja kaikki oli vimosen päälle. =)

Miia kirjoitti...

Liekö samainen pöpö, joka minua vaivasi elo-syyskuun vaihteessa monta viikkoa. Ei siinä paljoa blogipäivitykset mielessä pyörineet. :) Pikaista paranemista ja kaikesta huolimatta mukavaa viikkoa!

Elämää äitinä kirjoitti...

Herkullinen menuu! :D

Heli kirjoitti...

Voi että, toivottavasti paranet pian!

Mä aina niin ihmeissäni seuraan näitä flunssa-aaltoja blogeista, kun ite oon tosi harvoin sairas. Mut ehkä mulle sit joskus eläkkeellä iskeekin sellanen sairaus kerralla, että kärsin kaikkien niiden terveiden vuosien edestä..

Toi sun edellisen postauksen tilkkutäkki on aivan superihana!! Tarttiskohan munkin toi meidän samanlainen penkkisohva päällystää..

Taikku kirjoitti...

Minulla on sinulle tunnustus! :)

Reija kirjoitti...

Toivottavasti olet jo tervehtynyt! Mä en ole itse vielä oikein innostunut mennä sienimetsään. Sinne lähteminen on jotenkin niin vaikeaa =o) Luulisin, että Veeti tykkäisi siitä kovasti. Josko ensi vuonna vaikka?

Ede@ kirjoitti...

Tuo on ihana juttu just et on mummi
joka antaa aikaa ja on lasten kans<3

Meillä ei ole sellaiset isovanhemmat
joskus harmittaa lasten puolesta hiukna:(.

Ihanat bileet ollut teillä.

Hus piis flunssa täällä kans
ollu pari viikkoa sitkeetä on!

Jamssi

Heini kirjoitti...

Mummi-juttu on mahtava <3 ja kekkeritkin vaikuttivat aikas hauskoilta, herkullinen menu! :)

Toivottavasti saat pöpön häädettyä huitsin nevadaan, mulla viihtyy samanmoinen pari vkoa. Sitkeessä noi tuntuu nyt olevan.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Nam mikä menu! Parane pian!Ihanaa viikonloppua Sinulle!