26. maaliskuuta 2012

Rakkine.



Jeps. Sellanen se meidän rakas Rusina on.
Boikotoi kovasti yksin oloa.
Ei auta mitkään virikkeet, ei se, että makkarissa ei enää
ole sille mitään ylimääräistä syötävää.
Ei auta 7 kilometrin juoksulenkki ennen kotiin jäämistä.
Ei ole merkitystä onko päivä yhden vai 9 tunnin mittainen.
(Se ei vietä päiviään tuo kuonokoppa päässä, se on sen uusin rangaistus kokeilu.)

Muuten kyllä on aivan ihana 1,5 v neitokainen.
Edelleen kovin innokas ja rakastaa kaikkea ja kaikkia.
Huomionkipeä, sylikoira, huolehtii kovasti pojista.

9 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Voihan tuholainen! Tuo on kyllä varmasti tosi ärsyttävää. Vaikea kyllä keksiä apua, jos oot jo vaikka mitä kokeillu.

Sinällään tosin jos jälkikäteen koiraa rankaisee, niin se ei taida juurikaan mennä sen kaaliin.. pitäis onnistua saamaan rysän päältä kiinni tai ennalta ehkäisemään vielä mieluummin.

Voi kuulostaa aika hörhöltä ajatukselta, mutta mun yksi kaveri sai koiran kuosiin kukkatipoilla. Koirahan ei tiedä ees saaneensa mitään tippoja, joten vaikutus lienee ilmeinen. Tuo koira kiukutteli kotona yksin olemista sontimalla noin 20 läjää päivän aikana sisälle... kaikenlaista käytöskoulua kokeiltiin, mutta vasta nuo tipat auttoi!!

Entä jos kuonokoppaa pitäiskin yksin ollessa koko ajan?

Tsemppiä, toivottavasti keksitte keinon!!

TIINA kirjoitti...

mitäs ne kukkatipat on? :D

joo tiedän tuosta rangaistuksen ajoituksesta, vaan neiti kun tietää jos on ollut tuhma, häpeää ja hyvittelee tuhojaan ja ihan eri tavalla tervehtii kun sillon kun on vaan kuorsannut koko päivän. joten siksi kokeillaan tätä keinoa.
luulen, että jos sen jättäis ton kopan kanssa niin se söis senkin, repis niin kauan kuin saisi sen pois. enkä voi tiukentaa sitä, muuten se ei voi juoda jne.

"kyllä se siitä kun se täyttää kaksi vuotta." tätä ootellessa. :)

Aikuiset War kirjoitti...

Voi miten lutuinen ja tuo katse <3 Meilläkin tuo pikkukoiruli on aiheuttanut pientä päänvaivaa toisinaan, puhelimen se söi ja mun silmälasit :D Sitten se pöllii pyykit narulta jos tuon ne yläkertaan kuivumaan. Mutta loppupeleissä on ne niin ihania karvakamuja <3

Arkienkeli kirjoitti...

Minäkin olen lukenut jostain feromoneista ynnä muista, joilla voidaan rentouttaa stressaantunutta koiraa.

Tosiaan tuo rankaiseminen, siitä huolimatta että koira näyttää tietävän tehneensä jotain väärin tuntien päästä, on myöhäistä enää jälkeenpäin ja tavallaan sekoittaa koiran mielessä syyn ja seuraukset.

Tiedän kuinka hankalaa tuo on, koska itselläkin koiria ja kaikenlaisia luonteita mahtunut mukaan.. En ole mikään expertti, mutta ainoa neuvo minkä voisin sanoa on, että otatte hetken rupeaman (vaikka kuukauden) jolloin koulutatte koiraa kotona ollessanne erityisen paljon. Se on raskasta kun on muutakin elämää, mutta muuta keinoa en näe, en uskoa että koira rauhoittuu puolen vuoden päsätä tottelevaiseksi ilman mitään muutoksia. Teette kärsivällisyys harjoituksia ihan käytännössä, kehuva palaute heti hyvästä hetkenkin malttamisesta ja huomiotta jättäminen (siis koiran huomiotta jättäminen) huonosta.

Meillä tuo taannoin auttoi, vaikka itse tuhoaminen meillä ei liittynyt mitenkään niihin koulutuksiin, mutta se vaan teki koiran muuten jotenkin rennommksi.

Toivon parasta, voimia teille!

Taikku kirjoitti...

Voi reppana, tuo katse on ihan sydäntä särkevä, annoit varmaan anteeksi ne "pienet" tuhotyötkin? Ymmärrän kyllä että sapettaa, meillä ei ole onneksi tehnyt mitään "hurjia" yksin ollessaan, nykyisin vaan makoilee enimmäkseen.

Wenla kirjoitti...

Jotenkin tutun kuuloista tekstiä ;)
Meillä 7v lappis syö kaiken ruoan tai hyvältä tuoksuvan keittiöstä.
Että ei meillä ei pidä unohtaa mitään keittiössä keittiön tasolle.
kaveri on vetänyt esim. pussillisen chili-pähkinöitä, repinyt pellin hellalta lattialle, kkun siinä oli ah niin hyvälle tuoksuva leivinpaperi ja leipäpaketit lähtee, jos ne unohtaa väärään paikkaan.

Toivottavasti se Rusina hiukan edes rauhoittuisi :)

TIINA kirjoitti...

ihana pyykkiapuri minnalla. :D
kiitos kupla neuvoista, täytyy tehostaa koulutteluja.
taikku, joo eihän tuolle voi kauaa olla vihainen. :)
wanilja, jos rusina jäis yksin keittiöön, niin täällä tapahtuis sama. on siis kerran jo tapahtunut... :D

Heli kirjoitti...

Kukkatipat on siis sellasia kukkaterapiatippoja... vähän kuin homeopatiaa mut ei kuitenkaan. Sellasta luontaisterveydenhoitoa. Etsi jostain kukkaterapeutti (googlaa tms) ja kysele siltä. =) Niitä kyllä käytetään mun mielestä eläimillekin ihan enemmänkin ja uskoisin, että nimenomaan tuollaseen eroahdistukseen.

Jos noita kokeilet, olis tosi kiva kuulla sit kommenttia...

Jeanie kirjoitti...

Voihan Rusina! Ootteko testannu ihan vaan huomiotyhjiöö? Siis ihan parin kolmen päivän huomiotta jättäminen, niin ettei siihen reagoida mitenkään. Ja niin ettei kukaan teistä koske/kutsu/yms. koiraa. Ruoankin annatte vaan ja 10min jälkeen otatte pois jos ei syö. Sekä vaikka sitten tuhoaisikin, niin kylmän viileästi siivootte jäljet noteeraamatta koiraa. Koira on siis täysin ilmaa teille pari päivää.

Meillä auttanut tämä kaikenlaiseen kurinpalautukseen, meillä näitä kukkoilu tilanteita meiän Moosen ku tiiät, on riittäny XD. Hyvin kuuliasta koiraa ollaan sitten tämän jälkeen. Pitää vaan muistaa pitää hillitty linja huomioimattomuuden jälkeenkin :).