2. huhtikuuta 2009

Päivä senkun paranee.



Tai ei päivä enää mutta olo. Siis niin karsea päivä ollut tänään ettei tosikaan. Kaikki on mua vastaa. Kaikki!
Aamulla ajattelin, että nyt rentoillaan, vietetään kalsariaamu ja vien pojat vasta työmatkalla tarhaan. Kesken aamupalan Max hätääntyy, että nyt ei kerkeä retkelle. Ei sanonko mikä! Mä unohdin koko retken! Tai siis luulin, että se on huomenna. Siis ¤&#"!! Soitin samantien tarhaan ja ne ei onneksi olleet kerenneet lähteä. Revin kakarat kesken aamupalan pöydästä, riisuin ja puin ne, sitten juostiin tarhalle. 4 minuutissa oltiin siellä. Ei paha saavutus kurakeileillä kahden lapsen kanssa. Maxille tungin taskut täyteen aamupalaa, olinhan jo pistänyt insuliinin jo niin oli pakkokin syödä. Kun tultiin tarhan pihaan lapset vasta jonoutuivat, ja Max soluttautui mukaan. Alexille en kyllä tajunnut ottaa evästä joten sen reppanan tämä huono äiti jätti tarhaan puolikkaan ruisleivän turvin. Kyllä ahdisti kävellä kotiin sieltä. Meinasin kääntyä ja hakea Alexin takaisin.
Menin kuitenkin kotiin. Pistin kämpän ja itseni kuosiin ja eiköhän juuri silloin kun imuroin soita taas kertaalleen ihminen jonka tärkeän puhelun olen missannut jo neljä kertaa! Vattu. Otti päähän enemmän kuin tosikaan. Jopa imuri oli mua vastaan. No eipä siinä mitään, kun pääsin töihin ensimmäinen tuote minkä sain käsiini levähti pitkin myymälää. Siinäpä sitten noukin 24 muovimunaa pitkin käytäviä.. Asiakkailla oli huono päivä, tosi moni jaksoi vängätä vastaan mitä typerimmistä asioista. Mustalaiset ja känniläiset kävi aukomassa päätään kun ei niillä muutakaan tekemistä ole. :/ Ja päivän loppuhuipennus taisi olla se, että poliisit pysäytti mut kotimatkalla. PYÖRÄILIN. Sakko meinas rapsahtaa valottomuudesta mutta pääsin nyt varoituksella kun pyöräilykausi on vasta alussa. Väkäväkä. Saarnan kyllä kuuntelin. Jotta ei hyvää päivää, tää päivä ei ollut hyvä. Lievä pelastus oli se, että kun tulin kotiin oli meillä leipä uunissa, mies laittoi iltapalaa. Ja iggloon oli tullut viestiä ja korvamerkintä. Ja L koodi alkaa kohta. Eli en valita enää. :) Mut täytyy kyllä sanoa, että viikonloppua odotan ja kovasti.

6 kommenttia:

LODE kirjoitti...

Siis kamala päivä ! Miksihän kaikki tapahtuu sitten samana päivä... ehkä se on täysin aamusta kiinni, et jos se alkaa huonosti/menee puihin, niin koko loppupäiväkin menee ! Mullakin siis kokemusta vastaavista päivistä yllin kyllin.

Mukavaa viikonloppua.

LSBS kirjoitti...

voi sentään sua on koeteltu :(

toivotaan että viikonlopusta tulee aurinkoinen ja oikein ihana!

Lensku kirjoitti...

Ööäääh, miksi noi kurjat jutut kasaantuu aina samalle päivälle :(

L-koodi on ihana! Ollaan just hankittu sitä kaikki 5 tuotantokautta kotiin joten viikonloppuna saattaa olla maratonin paikka <3

Reija kirjoitti...

Kuulumisia lukemassa pitkästä aikaa. Ollaan sairasteltu ja blogit jäänyt lukematta.
<3

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Olen vasta löytänyt blogien maailman ja käynyt täällä muutaman kerran. Tosi kivasti kerrot arjestasi (vaikkei tuo edellinen päivä niin mukava ollutkaan...)! T: kahden tytön äiti

TIINA kirjoitti...

kiitos kaikki. <3 <3 <3

kiva kun jätit viestiä "kahden tytön äiti"!