15. toukokuuta 2011

Kori.


Eilen oli mukava päivä. Nukkuahan tässä taloudessa ei saa mutta jotain hyötyä on siitäkin. Pistettiin yhdessä koko koti kuntoon, pestiin pyykit ja syötiin lounaaksi paahtopaistia ja muusia. Lenkitin koiran ja otettiinkin oikein koulutus sessiot sen kanssa. Aamuvirkku Alex nukkui päikkärit sillä aikaa.
Iltapäivällä saatiin vieraita, perhe jota nähtiin viimeksi alku vuonna. Lapset nautti toistensa seurasta ja oli mukavaa höpötellä kuulumiset läpi ja ihastella "pientä" erityisen notkeaa vauvaa. :D Koko päivä siinä lupsakasti kuluikin, ja välissä kerettiin pienen synttärilahjasekoilun merkeissä tekemään löytöjä. Miten tuiki tarpeellinen kori takkahuoneeseen!
Koko jengillä vielä käytiin terveellisesti iltapalalla mäkkärissä ja pennut olikin aika valmista kamaa sänkyyn sen jälkeen. Vaan eipä mekään jaksettu juuri muuta kuin mennä nukkumaan, ei tainnut suomi euroviisuissa pärjätä? Kreikkaan asti jaksettiin katsoa. :)



Tänään meillä on Alexin kanssa jälleen kivaa tiedossa, lähdetään kaverille kyläilemaan ja porukalla shoppailemaan koko päiväksi. Alex jo tiedustelikin viime viikolla että -Äiti koska me lähdetään kahdestaan ostoksille? :D Maxilla on oman kaverinsa synttärit, joten se jää viettämään sunnuntaita Isin kanssa. -Meillä on miesten päivä, totesi hän. :)


4 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

Ihan loistavaa shoppailupäivää teille!!:)

LODE kirjoitti...

Meilläkin porukka oli aivan naatteja, sippas samantien.

Kori on, heti pääsi omanikin paikalleen <3 !

Kiitos vielä, kesäkuussa sitten ilman lapsia, vaikka aivan ihaniahan nuo kaik onkin, niin.... ;)

Ede@ kirjoitti...

Ihana kori:)

Ja kuulosti mukavalta teijän muutkin kuulumiset.

Jamssi

Taikku kirjoitti...

Mäkki on yes! Meidän tytöt ei muuta söiskään kun hampurilaisia jos itse saisivat päättää! Kiva viikonloppu on teillä ollut:)