20. toukokuuta 2011

Piha.


Kello on kymmenen ja talossa rauha. Vain pesukoneen ja kuivurin pyöritys kuuluu. Lapset on tarhassa ja koira vetää ketarat ojossa sikeitä tuulikaapissa reilun tunnin urheilun päälle. Äiti suihkun raikkaana aamutakissa rullat päässä istuu tietokoneen edessä ja hörppii aamukahvia, edessä iltavuoro. Tyytyväinen mieli, tässä ehtii vielä saada aikaiseksi vaikka mitä. Vaikka kuluttaakin hetken ihan vaan olemiseen.
Ajattelin tänään hoitaa viikkosiivouksen, paitsi miehelle jätän tylysti imuroinnin ja pyykkien viikkauksen. Pojat saa siivota omat koppinsa ja parittaa sukat. :) Siksipä nimittäin jo nyt, että viikonloppu on buukkaamaton, eli muuta menoa ei ole kuin lauantain työvuoro.

J o t e n .

Urakkaa pukkaa! Jälleen. Jatkamme etupihan kanssa siitä mihin viime kesänä jäimme. Raivaamista ja kitkemistä. Purkua ja maalausta. Kaiken valmistamista siihen, josko kesälomalla saataisiin tehtyä terassi ja kunnostettua katos. Maata täytyy vähän hakea ensiavuksi, isompi kuorma sitten kesäkuussa. Ja muutama kesäkukkanen myös.
Tehdään ensin kuitenkin suunnitelma. Sellainen suunnitelma, että saataisiin tuo piha sellaiseksi, ettei paljon muuta tarvitse sen eteen tulevaisuudessa tehdä kuin ruohoa leikata. Ja että siellä ehkä jo jopa tänä kesänä näyttäisi siltä, että tässä kehtaa tunnustaa asuvansa.
Viherpeukalo Äitini saisi tulla vähän jeesimään. Tahtoisin hyötykäyttää mahdollisimman paljon jo olemassa olevia kasveja ja pensaita ja niiden kanssa tarvitsen apua. Miten ne voikin olla kaikki niin sikinsokinsotkollaan. Ihan kauheeta tuhlausta edellisiltä asukkailta sanon minä. :/

En viitsi tänne kuvia talosta laittaa,
mutta tässäpä teille esimakua.
Että ihan pikkanen urakka ei siis ole tiedossa...



Ei kommentteja: